Lounais-Häme

Afganistanissa ensimmäiset parlamenttivaalit kahdeksaan vuoteen – Taleban uhkasi hyökätä äänestyspaikoille

Kabul
20.10.2018, 02:56

Ulkomaat

Afganistanissa äänestetään tänään ensimmäisissä parlamenttivaaleissa sitten vuoden 2010.
Vaaleja varjostaa pelko väkivaltaisuuksista, koska Afganistanin Taleban-liike on uhannut hyökätä äänestyspaikkoja ja ehdokkaita vastaan. Ennen vaalipäivää ainakin kymmenen ehdokasta on kuollut erilaisissa iskuissa.
Eilen viranomaiset ilmoittivat, että turvallisuussyiden takia äänestystä lykätään viikolla eteläisessä Kandaharin maakunnassa. Kandaharissa hyökättiin torstaina korkean tason turvallisuuskokoukseen, ja kolme ihmistä kuoli. Iskun nimiinsä ottanut Taleban sanoi, että kohteena oli Yhdysvaltojen ja Naton joukkoja Afganistanissa komentava kenraali, joka selvisi hyökkäyksestä vahingoittumattomana.
Myös vaalituloksen luotettavuus on kyseenalaistettu jo etukäteen. Vaaleihin on rekisteröitynyt liki yhdeksän miljoonaa äänestäjää, mutta asiantuntijoiden mukaan osa rekisteröitymisistä on väärennöksiä.
Vaaleissa valitaan 249 edustajaa Afganistanin parlamentin alahuoneeseen. Ehdokkaita on yli 2 500.
Viranomaiset ovat luvanneet vaaleista alustavia tuloksia vasta 10. marraskuuta ja lopullisia tuloksia 20. joulukuuta.

STT

Kuvat:

Uusimmat