Lounais-Häme

Aggressiivisesti markkinoitu remonttibisnes on kannattavaa

Kuluttaja-lehti tutki kuluttaja-asiamiehen syyniin joutuneiden yritysten liiketoimintaa.
Kuva: kuvakaappaus

Aggressiiviseen markkinointiin perustuva remonttibisnes on ollut erittäin kannattavaa, paljastaa Kuluttaja-lehden tekemä selvitys.

– Rikastunut on erityisesti joukko Koskeloiden sukuun kuuluvia miehiä, jotka ovat toimineet Idekon, Suomen Lämpöikkunan ja Pohjolan Energian taustalla, tuore Kuluttaja kertoo.

Kaikki kolme edellä mainittua remonttien kotimyyntiä harjoittavaa yritystä joutuivat kuluttaja-asiamiehen tarkasteluun viime kesänä. Näiden lisäksi syyniin joutuivat myös Kotisun ja Restakoti.

Yritykset edustajineen ovat tulleet tutuiksi ainakin omakotiasujille myös Kanta-Hämeessä.

Esimerkkinä kannattavuudesta lehti nostaa Idekon, jonka liikevaihto on kasvanut 5 vuodessa miljoonasta eurosta noin 5 miljoonaan euroon. Samaan aikaan yhtiö on kannattanut hyvin.

– Yhtiöt ovat tahkonneet omistajilleen rahaa, mutta paras tili tehdään toisella tavalla: nopea kasvu rahastetaan myymällä yhtiö tai merkittävä osa siitä pääomasijoittajille, Kuluttaja-lehti kertoo.

Kuluttaja-asiamies edellytti viime kesänä, että viis remonttien kotimyyntiä tarjoavaa yritystä korjaa menettelyjään. Käsitellyt asiat vaihtelevat kunkin yrityksen osalta.

Suomen Lämpöikkuna oy:n, Ideko Suomi oy:n ja KotiSun oy:n kuluttaja-asiamies totesi menetelleen kuluttajansuojalain vastaisesti iäkkäiden huomioimisen ja aggressiivisen menettelyn osalta.

Kuluttajien tekemissä ilmoituksissa toistuivat kertomukset aggressiivisesta menettelystä, esimerkiksi tunteja kestävistä myyntiesittelyistä, joiden aikana myyjä ei poistu kuluttajan kotoa tämän pyynnöistä huolimatta. Kohderyhmänä ovat usein olleet iäkkäät kuluttajat.

Ongelmia on ollut myös esimerkiksi peruutusoikeudesta tai sen puuttumisesta kertomisessa.

Kuluttaja-lehden mukaan yritysten edustajat puolustautuvat viranomaisen moitteita vastaan sanomalla, että valitusten runsas määrä selittyy yhtiöiden suurilla remonttimäärillä.

Kaikki viisi yritystä ovat sitoutuneet noudattamaan kuluttaja-asiamiehen vaatimuksia. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Annina Huolman kuitenkin toteaa lehdessä, että on liian aikaista sanoa, ovatko lupaukset pitäneet.

Kuluttajaneuvontaan tulleet yhteydenotot eivät ole loppuneet kuluttaja-asiamiehen väliintuloon. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat