Lounais-Häme

KESÄLEHTI: Ahlbom jatkaa siitä mihin jäi – Tavoitteena voittaa Suomen mestaruus Pilvenmäen kotikisoista lauantaina

Kesäkauden päätavoitteet maaradalla.
Jokioislainen Henri Ahlbom uuden maaratapyöränsä satulassa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Jokioislainen Henri Ahlbom uuden maaratapyöränsä satulassa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Jokioislainen hurjapää Henri Ahlbom pääsi viime kesänä hyvään vauhtiin. Speedwayn ohella etenkin harvemmin ajettu maarata kulki parikymppiseltä Ahlbomilta mainiosti. Ahlbom eteni maaradan MM-karsinnasta GP Challenge -vaiheeseen.

– Fiilis on hyvä, ja kuntokin toivottavasti kohdillaan. Haluan tänä kesänä jatkaa siitä, mihin viime kesänä jäin, Ahlbom kertoo.

Ahlbom avasi kesäkautensa huhti-toukokuun vaihteessa Saksassa. Vauhti oli reipasta, etenkin kun pitää ottaa huomioon, että Keski-Euroopan kuskeilla oli jo kisoja alla ja Ahlbom vasta aloitti kautensa.

– Ihan mukavasti meni. Maaratakilpailussa olin kolmas, speedwayssa ajoin joukkueelle 12 pistettä, tuli pari erävoittoakin, Ahlbom kertoo.

 

Ahlbomin alkukesä on kiireinen. Startteja tulee ainakin riittävästi.

Ensimmäiset isommat kilpailut ovat kotikulmilla, kun lauantaina 25. toukokuuta kaasutellaan maaradan SM-kilpailut Forssan Pilvenmäellä. Kisat järjestää Forssan Moottoriseura.

Ahlbomilla on kotikisaan kovat tavoitteet.

– Tavoite on voittaa Suomen mestaruus Pilvenmäellä, se on omasta mielestäni aivan mahdollista. Olen jo aiemmin pystynyt voittamaan muut suomalaiset kuskit, Ahlbom painottaa.

 

Lue myös: Pilvenmäellä päristellään maaradan SM-titteleistä

 

2. kesäkuuta käydään mielenkiintoinen otatus Saksassa. Siellä ajetaan ruohoradan EM-karsinta.

Liukasta ja möykkyistä ruohorataa ajetaan harvemmin Suomessa, joten Ahlbomin kokemus ruoholta on kortilla.

– Yhden ruohoratakisan olen ajanut. Se oli aikamoinen järkytys, kun olen tottunut pitkään ja tasaiseen maarataan.

Henri Ahlbom odottaa paljon tältä kesältä. Hän ajaa maaradan ja ruohoradan ohella speedwayta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Henri Ahlbom odottaa paljon tältä kesältä. Hän ajaa maaradan ja ruohoradan ohella speedwayta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Yksi kesän tärkeimmistä koitoksista on 29. kesäkuuta Tshekissä, jossa ajetaan maaradan MM-karsinnat. Karsinnoissa menestyneet kuljettajat pääsevät GP Challegeen, josta taas parhaat etenevät seuraavan vuoden MM-sarjaan. Suomesta MM-sarjaa ajaa Jesse Mustonen.

Maarataan tykästynyt Ahlbom kaasutti viime kesänä MM-karsinnasta Challenge-tasolle.

– Sama temppu on tarkoitus uusia tänä kesänä, kertoo Ahlbom, joka haluaa joskus ajaa myös itse MM-sarjaa.

Maa- ja ruohoradan ohella Ahlbom kilpailee tuttuun tapaan speedwayn SM-liigassa. Vaikka parikymppisen kuskin vauhti on kohdillaan myös speedwayssa, painotus on enemmän maaradan puolella.

– Speedwayta ajan pääasiassa siksi, että saan riittävästi ajotuntumaa ja hyviä kisoja.

 

Speedway ja maarata ovat rajuja lajeja, jotka kysyvät ajotaitojen lisäksi kuskeilta rohkeutta ja kovaa kanttia. Melkein jokainen saa osansa tärskyistä, niin myös Ahlbom.

Hän loukkasi itsensä viime kesänä speedwayn SM-liigaosakilpailun lähdössä Porissa. Ahlbom lensi startissa selälleen ja löi niskansa.

– Kaikki speedwaykuskit tekevät tuon tempun jossain vaiheessa urallaan. Toivottavasti se jää minun kohdallani kertaan.

Ahlbom mursi rysäyksessä niskanikamiaan. Hän selvisi kuitenkin parin kuukauden sairauslomalla ja pitämällä kahdeksan viikkoa niskatukea.

– Ei siitä jäänyt mitään vaivoja, eihän se edes sattunut, Ahlbom sanoo.

Ahlbom ajoi pari kuukautta rysäyksen jälkeen jo maaradan PM-kisoissa Pilvenmäellä. Talvella Ahlbom avitti Seinäjoen joukkuekultaan SM-jääradalla, joten vauhti on tallella – tai entisestään parantunut.

 

Vaikka Ahlbom on vasta 22-vuotias, hän on jo kokenut kuljettaja. Menossa on kymmenes kilpailukausi.

– Iskä hommasi minulle minispeedwaypyörän, siitä se lähti.

Ahlbomin kilpailukalusto on iskukykyinen, etenkin kun hän sai arsenaaliinsa toisen, upouuden maaratapyörän. Miehellä itsellään on vauhtia ja taitoa, mutta valmis hän ei kuljettajana vielä ole.

– Parantamisen varaa on jokaisella osa-alueella. Maaradalla haluan parantaa etenkin lähtöäni. Maaradalla on erittäin tärkeää, että saa hyvän lähdön, sillä perässä tulevat saavat päällensä aika karun kivisuihkun, Ahlbom kertoo.

Uusimmat