Lounais-Häme Forssa

Aikamoisia velikultia: FoSun D2 heittää läppää ja laukoo maaleja

Mitalipelit eivät ole mahdottomuus kauden loppuhuipentumassa Forssassa.
Suupparien D2-junnut harjoittelevat kolmesti viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Kuva: Tapio Tuomela
Suupparien D2-junnut harjoittelevat kolmesti viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Kuva: Tapio Tuomela

Vahvan kauden pelannut Forssan Suuparien D2-joukkue kruunaa keväänsä viikonvaihteessa Forssassa pelattavassa ylialueellisessa Eliittisarjan loppuhuipentumassa. Mukana turnauksessa on kymmenen laadukasta joukkuetta, joista TPS Predetors White ja Ilves ovat jo varmistaneet paikkansa sunnuntain välierissä.

Vaikka turnausisäntä FoSu ei ole ennakkosuosikki, sillä on onnistuessaan mahdollisuudet mitalipeleihin asti. Seura on kuitenkin kovaa, sillä mukana on muun muassa kaksi joukkuetta TPS:stä, Ilves, aina laadukas Classic sekä Porin Karhut.

– Mitalipelit ovat meille mahdollisia, mutta emme ota tätä liian vakavasti. Menemme peli kerrallaan ja kunnioitamme ottelun lopputulosta, kertoo FoSun D2-junnujoukkueen vastuuvalmentaja Marko Ikonen.

FoSu voi olla tyytyväinen kauteensa, kävi loppuhuipentumassa miten tahansa. Joukkue eteni karsinnasta Eliittisarjaan, jossa se sijoittui lohkossaan komeasti kolmanneksi.

– Kausi on mennyt jopa odotuksia paremmin. Yhteispeli toimii hyvin, joukkuepeli on kehittynyt todella paljon, Ikonen kertoo.

Ikosen mukaan -06-syntyneet deekakkoset ovat reippaita ja motivoituneita nuoria miehiä. Sinnikäs joukkue harjoittelee hyvin, pelaa tosissaan, mutta osaa pitää myös hauskaa.

Joukkuehenki on paljon maaleja latovalla joukkueella korkealla.

– Ovat nämä aikamoisia velikultia, läppä lentää. Joukkue tekee hommia tosissaan, mutta ei ota tätä liian vakavasti.

Myös taustat ovat kunnossa. Joukkueella on kolme omaa valmentajaa – Ikosen lisäksi Eero Lepistö ja Toni Nieminen. Ja kun joukkue välillä treenaa vanhemman ikäluokan kanssa, saadaan sieltä pari valmentajaa lisää.

Joukkueen johtamisesta vastaa Satu Kannisto ja huollosta Jari Kallionpää.

– Erityiskiitos täytyy antaa juoksukoulua vetäneelle Johanna Rekolalle. Siitä on ollut todella paljon apua, kiittää Ikonen myös joukkueen rahastonhoitajana toimivaa Rekolaa.

Kevät on jo pitkällä, mutta Ikonen toivoo, että salibandyhallille löytää lauantaina ja sunnuntaina paljon yleisöä.

– Tarjolla on vauhdikkaita ja maalirikkaita pelejä.

Pitkään joukkue ei päätösturnauksen jälkeen lepäile, sillä uusi kausi odottaa nurkan takana.

– Pelaamme jo 4. toukokuuta uuden kauden ensimmäisen turnauksen Espoossa. FL

Uusimmat