Lounais-Häme

Ain naurain työtäs tee

Aurinkoista päivää, kaikuu ensimmäiseksi toivotus hymyn kera, kun Vesa Raatikainen saapuu paikalle. Miehellä on kesällä monta rautaa liekeissä, mutta sitä ei olemuksesta huomaa. Liekkitiimi otti vastuulleen ensimmäisten Heinämessujen suurimman ravintolapaikan, ja vielä pari päivää sitten paikalle odoteltiin telttoja muun muassa Hämeenlinnan Iron Maiden -konsertista.

-Työn iloa riittää vielä, vaikka nyt menemme jo toiminnan äärirajoilla. Onneksi on talviloma leipätyöstä, Vesa Raatikainen sanoo.

Heinämessut ei ole Liekkitiimin ainoa projekti tälle viikonvaihteelle. Yrityksellä on sormensa pelissä myös Ypäjällä, jossa on menossa superviikonloppu Finnderbyineen ja Basic Element -keikkoineen. Myöhemmin kesällä odottavat vielä Forssan Holjat, Pick-Nick, Jokioisten Juusto- ja Viinijuhlat ja Lasten Maatalousnäyttely Mansikki.

-Iso ja hyvä porukka tässä on taustalla. Vuoden mittaan erilaisissa töissä ahkeroi viitisenkymmentä ihmistä. Tämän porukan kanssa ei tarvitse jännittää, sillä hommat hoituvat aina.

-Kotiasioiden täytyy myös olla kunnossa, jotta työt sujuvat. Ei tätä ilman Katjaa saisi pyöritettyä.

Asiakkaita Liekkitiimille tulee koko ajan lisää puskaradion kautta.

-Enimmäkseen toimimme tässä lähiseudulla, mutta olemme käyneet Kajaania ja Oulua myöten keittelemässä soppaa 4000 ihmiselle.

Heinämessuja Vesa Raatikainen pitää kuitenkin tähän mennessä suurimpana näytön paikkana.

Yrittäjän maailmaan Vesa Raatikainen tutustui jo pienenä isänsä Kari Raatikaisen vanavedessä. Nyt Vesa Raatikaisen omat lapset puolestaan ovat mukana tekemässä yrityksen töitä.

-Nuorena poikana piti aina perjantaisin paistaa viinerit, ennen kuin pääsi kylille. Kaverit menivät kuudelta ja minä painuin perässä kahdeksalta.

Vesa Raatikaisen pojat Jesse ja Rasmus pelaavat koripalloa, mutta kesäharjoittelun lomaan sopii myös työntekoa. Jesse ja Elina-tytär hoitavat tänäkin viikonloppuna Heinämessujen Lasten Leikkiklubia, ja Rasmus taas huolehtii kassakonetablettien toimivuudesta.

Talvisin perheen elämää rytmittää koripallo. Päättyneellä kaudella harrastus vei pitkin Suomea SM-karsintojen ja pelien vuoksi.

-Ehdimme kyllä lomaillakin Sri Lankassa neljä viikkoa. Täytyy lähteä Portaan-mökkiä pidemmälle, jos aikoo päästä töistä irti.

-Välillä sitä aina miettii, että ehtiikö olla tarpeeksi perheen kanssa. Kaikki ei silti varmaan ole mennyt huonosti, koska nytkin toinen poika sai jo toisen hymypatsaan ja toinen pääsi alakoulusta hyvin arvosanoin ja sai stipendin maininnoilla aurinkoinen ja auttavainen. Lapsilta saa myös palautteen aika suoraan. Tuntuu hyvältä kuulla omalta lapseltaan, että oli hienoa kun saatiin tapahtuma pystyyn.

Liekkitiimi on monien vaiheiden kautta muotoutunut tapahtumien, ruokailujen, ilotulitusten ja turvallisuusalan koulutusten järjestäjäksi. Vesa Raatikaisen vapaapalokuntatausta on ohjannut toimintaa turvallisuusalalle.

-Pikku hiljaa olemme ostaneet lisää käytettyjä pöytiä, telttoja, kaasugrillejä, vokkipannuja, pomppulinnoja, polkuautoja, pehmiskoneita ja hattarakoneita. Kaikkea on kertynyt, ja toiminta on laajentunut huomaamatta.

-Kaikki perustuu vuorovaikutukseen. Meille ei ole tärkeää hoitaa aina koko pakettia, vaan voimme tuoda tapahtumaan jonkun pienen osan. Yritämme toimia niin, ettemme suututtaisi ketään.

Tulevaisuudesta Vesa Raatikainen ei osaa vielä sanoa.

-Työelämän muutokset panevat harkitsemaan, mihin suuntaan yritys menee. Nyt on vielä mukava, kun voimme tehdä asioita lasten kanssa yhdessä, mutta lapset kasvavat koko ajan. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat