Lounais-Häme Kanta-Häme

Aino-Kaisa Pekonen: “Hallituksen ero on vastuunpakoilua”

Riihimäkeläisen kansanedustajan Aino-Kaisa Pekosen mielestä Juha Sipilän olisi pitänyt ottaa vastuu sote-uudistuksen kaatumisesta ja jatkaa pääministerinä.
Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kritisoi voimakkaasti Juha Sipilän päätöstä pyytää hallituksen eroa.

Pekosen mielestä hallituksen kaataminen on vastuunpakoilua.

– Sipilän olisi pitänyt osoittaa suoraselkäistä johtajuutta ja ottaa vastuu sote-uudistuksen kaatumisesta. Virheen myöntäminen ja pääministerinä jatkaminen olisi ollut todellista johtajuutta. Hän ei kuitenkaan myöntänyt sote-uudistuksen ongelmia, vaan ilmoitti pelkästään erosta.

Tieto erosta tuli tekstiviestillä kesken kokouksen

Pekonen toimii itse sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, joten hän on ollut mukana työstämässä sote-uudistusta. Pekosen mukaan oli selvää, ettei sote-uudistus mene läpi nykyisessä muodossaan. Esityksessä oli liian monia perustuslaillisia esteitä.

Vaikka sote-uudistuksen kaatuminen olikin odotettua, hallituksen ero tuli kansanedustajalle täytenä yllätyksenä.

– Tieto hallituksen erosta tuli tekstiviestillä kesken sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksen. En osannut odottaa eroa, vaikka se onkin linjassa Sipilän hokeman “tulos tai ulos” -periaatteen kanssa, Pekonen kertoo.

Hänen mukaansa valiokunta päätti keskeyttää sote-uudistuksen käsittelyn tältä erää. Pekonen kuitenkin muistuttaa, ettei Kanta-Hämeessä uudistuksen eteen tehty työ ole valunut hukkaan. Tehty työ on pääosin sellaista, joka voitaisiin toteuttaa jo nykylainsäädännön puitteissa.

– Oloni on itse asiassa huojentunut. En olisikaan kannattanut nykymuotoista sote-uudistusta.

Väärä ajoitus

Vaikka Pekonen periaatteessa ymmärtää Sipilän eroratkaisun, hänen mielestään hetki luopua poliittisesta vastuusta oli täysin väärä. Suomella pitäisi olla toimiva johto Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana.

Pekonen uskoo, että Suomi on nyt pitkään ilman johtajaa, koska kevään hallitusneuvotteluistakin povataan pitkiä ja vaikeita. FL

Uusimmat