Lounais-Häme

Ajokieltojen määrääminen siirtyy poliisille – Rattijuopolle määrätään tyypillisesti 50 päiväsakkoa

Tuoreen tutkimuksen mukaan rattijuoppo saa lievimmän rangaistuksen Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Rattijuopolle määrätään tyypillisesti 50 päiväsakkoa ja kuusi kuukautta ajokieltoa. Arkistokuva. Kuva: Tapio Tuomela
Rattijuopolle määrätään tyypillisesti 50 päiväsakkoa ja kuusi kuukautta ajokieltoa. Arkistokuva. Kuva: Tapio Tuomela

Aiemmin tuomioistuimille kuulunut ajokieltojen määrääminen siirtyy kesäkuun alusta kokonaan poliisille. Kortti voidaan ottaa hyllylle niin rattijuopumuksesta kuin muistakin liikennerikoksista.

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan rattijuopumuksesta määrätään tuomioistuimissa tyypillisesti noin 50 päiväsakkoa. Rattijuopumuksesta kortti on otettu hyllylle keskimäärin puoleksi vuodeksi ja törkeissä tapauksissa ajokiellon mediaanipituus on ollut noin 9,5 kuukautta.

Toistuva syyllistyminen rikoksiin pidentää ajokieltoja ja lisää vankeusrangaistuksen määräämisen todennäköisyyttä. Vankeusrangaistuksen saaneiden osuus tutkituista tuomioista oli kahdeksan prosenttia.

Helsingin yliopisto kävi tutkimuksessa läpi vajaat 3  700 oikeuden ratkaisua poliisin ajokielto-ohjeita ja sakkokäsikirjaa varten. Tutkitut tuomiot on annettu vuonna 2017.

Maakuntien palvelukeskuksissa pääsee vähemmällä

Alkoholirattijuopumuksesta alhaisimpia päiväsakkoja määrätään tutkimuksen mukaan Lapin ja Itä-Suomen käräjäoikeuksissa. Siellä saman promillemäärän puhaltamalla pääsee keskimäärin noin kuusi päiväsakkoa vähemmällä kuin muualla maassa. Länsi-Suomessa tuomitaan keskimäärin kolme päiväsakkoa vähemmän kuin Etelä-Suomessa.

Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä rattijuopoille langetetaan noin 50 päiväsakkoa.

Tutkimuksessa todetaan, että rangaistuskäytäntö on kevyempi taajaan asutuissa kunnissa, niin sanotuissa maakuntien palvelukeskuksissa, joissa käydään asioimassa ympäröivältä maaseudulta.

Karkeasti yhden promillen kymmenyksen lisäys veren alkoholipitoisuudessa näyttää lisäävän tutkimuksen perusteella päiväsakon määrää noin 4,5 päiväsakolla.

Yhden päiväsakon määrä lasketaan henkilön tuloista, ja se on vähintään kuusi euroa. Jos henkilöllä on tuloja, päiväsakon rahamäärä lasketaan vähentämällä nettokuukausituloista 255 euroa ja jakamalla jäljelle jäänyt nettokuukausitulo luvulla 60.

Esimerkiksi 2  500 euron nettotuloilla yhden päiväsakon hinta on noin 37 euroa, jolloin rattijuopumuksesta napsahtaa tutkimuksen perusteella noin 1  850 euroa.

Uusimmat