Lounais-Häme

Akaan Leijona kolmesti parempi - SoVon futsalkausi ohi

Akaan Leijona Futsal eteni Futsal-Liigan välieriin kolmella peräkkäisellä otteluvoitolla Someron Voima Futsalista.

Puolivälieräsarjan ainoaksi jäänyttä kotiotteluaan SoVo isännöi eilen Loimaalla, mistä Leijona haki ratkaisevan voittonsa maalein 4-2 (1-1).

Toivonkipinä somerolaisleirissä heräsi avausjakson puolivälissä, kun SoVo siirtyi ensimmäisen kerran koko ottelusarjan aikana johtoasemaan: Upean esityön tehnyt Tuomas Hakala tarjoili avopaikan Mikko Matinarolle, jolla oli helppo tehtävä siirtää kotijoukkue 1-0 johtoon.

Vajaat kolme minuuttia ennen avausjakson päättymistä SoVon maalin edustalle vapaaksi jätetty Leijonan Miikka Hurme pääsi tasoittamaan taukolukemiksi 1-1.

Kokonaisuudessaan selvästi isäntiään ryhdikkäämmin pelin kaikilla osa-alueilla esiintynyt Leijona alkoi repiä ratkaisevaa etumatkaa heti toisen jakson avauspuolikkaalla, karaten näyttävillä viimeistelyillä 3-1 johtoon.

 

Käytännössä viimeisen niitin somerolaisten jatkopelitoiveille niittasi kentän parhaana pelaajana palkittu Hurme (2+1) noin neljä minuuttia ennen peliajan täyttymistä.

”Lentävän maalivahdin” tuomalla ylivoimaedulla SoVo kavensi puolitoista minuuttia ennen loppua, mutta ei enää sen jälkeen päässyt luomaan kovin vaarallisia paikkoja lisäkavennukselle. Kauden viimeiseksi jääneen SoVo-osuman viimeisteli Alysson Soares maalivahtina lentäneen Matinaron syötöstä.

Läpi ottelusarjan SoVon tasaisimpiin suorittajiin lukeutunut Matinaro palkittiin oman joukkueena parhaana pelaajana. Vääryys ei toki olisi ollut sekään, jos lukuisiin loistotorjuntoihin venynyt maalivahti Marko Laaksonen olisi saanut kyseisen tunnustuksen kolmannessa peräkkäisessä ottelussa.

Leijona Futsalin ohella runkosarjan voittanut jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo ja kakkossijalta pudotuspeleihin lähtenyt Sievi FS sinetöivät välieräpaikkansa suoraan kolmessa ottelussa. Espoon GFT johtaa tänään Tampereella jatkuvaa ottelusarjaa Ilves FS:a vastaan voitoin 2-1.

 

Kahtena edellisenä keväänä somerolaismiehistön kausi huipentui mitalipeleihin, nyt käteen jää parhaassakin tapauksessa viides sija.

– Onhan se meille todella suuri pettymys. Kyllä tällä (pelaaja)materiaalilla olisi pitänyt saada parempaa tulosta aikaiseksi, pettynyt SoVo-manageri Jarkko Ihalainen myönsi.

Loimaan ottelussa Ihalainen totesi omiensa pelanneen avauspuolikkaalla yhden kauden parhaista jaksoistaan.

– Peli alkoi hyvin, mutta ote ei kestänyt samanlaisena enää toisella jaksolla. Leijona oli ehdottomasti parempi joukkue ja ansaitsi jatkopaikkansa, SoVon forssalaismanageri tunnusti tosiasiat rehdisti. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic