Lounais-Häme

Akuankkamainen pärjää paremmin

 

Psyykkinen kimmoisuus on kuuminta hottia lasten psykiatriassa. Psyykkisesti kimmoisa henkilö selviää elämästä helpommalla kuin ei kimmoisa.

-Aku Ankka on loistava esimerkki kimmoisasta luonteesta. Hän selviää aina, tapahtui mitä tapahtui, Tammelan valtuustosalissa luennoinut Riikka Riihonen selventää.

Riihonen on töissä Taysin neuropsykologisella päiväosastolla. Hän on myös lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, lääketieteen tohtori, neuvola- ja koululääkäri, tietokirjailija sekä kouluttaja.

-Psyykkinen kimmoisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus. Sen kehittymiseen vaikuttaa muun muassa se, miten lapselle opetetaan empatiaa ja myötätuntoa, Riihonen jatkaa.

Lapsi, joka osaa olla empaattinen, saavuttaa psyykkistä kimmoisuutta ja selviää elämästä helpommalla.

Jokainen lapsi tarvitsee välittämistä ja kuuntelua. Sitä, että vanhemmat ovat kiinnostuneet hänestä. Lapsi tarvitsee myös kannustusta ymmärtääkseen, että vastoinkäymisistä selviää.

-Lapselle pitää sanoa: kyllä tästä selvitään, yhdessä.

Riihosen mukaan lapsi saa riittävästi tukea silloin, kun hän pärjää perheessään ja koulun arjessa. Odotukset siitä, miten lapsen pitää käyttäytyä, vaihtelevat kuitenkin eri aikakausina.

-Olemmehan mekin kaikki kasvaneet aikuisiksi, vaikka varmasti silloin, kun olimme nuoria, ikäpolveamme kauhisteltiin.

Jokaisen perheen elämässä voi olla joskus kuormitusta. Riihosen mielestä parasta on, jos vanhemmat pysyvät rauhallisina, hankkivat itselleen tukea eivätkä kaada huoliaan lasten kontolle.

Lapselle on tärkeämpää hyvät hetket vanhempien kanssa kuin liuta harrastuksia.

-Ne hyvät hetket ovat usein aivan pieniä arkisia juttuja. Yhdessä sohvalla löhöilyä, saunassa tai lenkillä käyntiä.

Lapsille ja nuorille on myös tärkeää, että koulussa viihtyy.

-Moni suomalainen lapsi ei viihdy koulussa. Mistä se johtuu, Riihonen miettii.

Hän lisää, että lapsen viihtymistä voi edesauttaa niinkin pieni asia kuin opettajan aamutervehdys. Se, että joku katsoo silmiin ja tervehtii.

Vanhemmilla on nykyisin huoli kännykän ja tietokoneen käytöstä. Riihosen mukaan pelaamisessa ei sinänsä ole ongelmaa vaan siinä, miten paljon siihen käyttää aikaa.

-Kollegani ovat huomanneet, että pienet lapset oppivat puhumaan myöhemmin kuin ennen, koska he ovat niin paljon pädillä.

Riihinen vinkkaa, että perheessä voisi olla puhelinparkki, johon kaikki laittavat puhelimensa tietyssä vaiheessa iltaa. Myös teinit.

-Pitää muistaa, että vanhemmat asettavat rajat myös teinille. Niin kauan kuin lapsi on alle 18, viimeinen sana on vanhemmilla, Riihonen muistuttaa.

Hän tosin lisäsi heti perään lohdutuksen, että täydellistä vanhemmuutta tai lapsuutta ei ole olemassa.

Riihonen puhui myös siitä, miten kauan sukupolvien ketju pitää meitä muotissaan. Hän muistutti, että sota-ajan sukupolven lasten piti olla hiljaa.

-Nykyisin lapsi saa jo olla räväkkä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta käytöstapoja ei saa unohtaa.

Lapsi on aggressiivisimmillaan kaksivuotiaana. Riihosen mukaan jotkut lapset ovat synnynnäisesti ärtyväisempiä kuin toiset.

-On varmasti olemassa biologisia syitä, miksi joku lapsi tarvitsee enemmän aikuisen tukea kuin toinen, mutta syy ei vielä ole selvinnyt.

Riihosen mukaan pieni kina lapsen kanssa kuuluu elämään. Se ei vielä vaadi tutkimuksiin lähtöä.

Hän sanoo, että asiat ovat usein jo hieman solmussa, kun lapsi tulee lastenpsykiatriseen hoitoon.

-Toivoisinkin, että vanhemmat uskaltaisivat olla lapseen liittyvistä huolista yhteydessä ammattilaisiin riittävän aikaisessa vaiheessa.

Riihosen luento kuului Tammelan kunnan nuorisotyön juhlavuoden ohjelmaan. Vuosi alkoi harrastemessuilla Manttaalilla ja päättyi Riihosen Vanhemmuuden hyvä boogie -luentoon valtuustosalissa. FL