Lounais-Häme

Alamäkipyörä meni vähän sinne sun tänne

 

Urjalan Aseman koulun vanhempainyhdistyksen järjestämässä Vélocipède-tapahtumassa koulun pihamaalla pyöräiltiin lauantaina kypärä päässä.

Kakkosluokkalaisen Joni Tammipuron kypärällä oli mohikaanikampaus.

-Tätä kypärää on kiva pitää, kun kaikki katsovat sitä ja sanovat, että hieno, Joni kertoi ja jatkoi vauhdikasta matkaansa ympäri pihaa.

Viitosluokkalaiset Otto Ristimäki ja Ville Vuorinen testasivat taitojaan ajamalla kolmipyöräisellä alamäkipyörällä.

-Mää kaatusin ekalla kerralla, Otto huikkasi ennen kuin lähti laskettelemaan.

Pyörässä ei ollut polkimia ja sen ohjaus on väärinpäin eli jos käänsi tankoa vasempaan, pyörä kääntyi oikealle. Kovin moni laskijoista ei päässyt alas kaatumatta.

Villekin kiepsahti ojaan aivan alamäen viimeisillä metreillä.

-Etupyörä alkoi vemputtaa ja kaaduin siksi, Ville selvensi.

Hän kertoi myös, että hän kulkee kouluun yleensä koulukyydillä, mutta joskus kaveriporukka lähtee pyörällä, vaikka matkaa on 13 kilometriä.

-Hyvin matka on mennyt, vaikka tie onkin kapea, Ville ehti kertoa ennen kuin lähti uudelleen mäkeen.

Kakkosluokkalainen Eemeli Vaittinen katseli poikien menoa ja kertoi saaneensa onnenpyörästä sukat, suklaapupun ja tikkarin.

-Olen katsastanut pyöränikin jo kaksi kertaa, Eemeli kertoi tapahtuman kulusta.

Kuuden lapsen isä Jussi Virtanen on sitä mieltä, että lasten pitää tottua käyttämään suojavarusteita liikkuessaan pyörällä.

-Kypärän käyttö pitäisi olla itsestään selvää. Siihen pitäisi tottua jo pienestä pitäen.

Virtasen lapsista kolme, eskarilainen, tokaluokkalainen ja kuutosluokkalainen, käy vielä Aseman koulua.

-Vanhimmat lapsetkin käyttävät kypärää, liikenneopettaja Virtanen kertoi.

Virtanen antoi moitteita autoilijoille. Hänen mukaansa liikenteessä vallitsee ylenpalttinen välinpitämättömyys. Vaikka koulujen läheisyydessä on joka paikassa alennettu nopeusrajoitus, niin sitä ei vain noudateta.

-Forssan tiellä ajavat eivät huomioi koululaisia, Virtanen harmitteli.

Samaa sanoi tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Aseman koulun vanhempainyhdistyksen aktiivi Marjo Leino.

-Forssan suunnasta tultaessa 40 kilometrin tuntinopeus alkaa ennen koulun risteystä, mutta moni hiljentää vasta kaupan kohdalla, Leino totesi.

Hän lisäsi, että monen lapsen koti on kauempana koulusta, 80 kilometrin tuntinopeusalueella.

-Annulan suunnassa asuvien koulumatka on vaarallinen, Leino muistutti.

Liikenne on ollut Aseman koululla koko tämän lukuvuoden ajan ajankohtainen. Vanhempainyhdistys on järjestänyt asian tiimoilta muitakin tapahtumia. Ensimmäisessä kiinnitettiin huomio heijastimiin, toisessa keskityttiin tieteeseen ja kolmannessa pyöräilyyn.

Lapset pääsivät kokeilemaan alamäkiajon lisäksi muun muassa temppupyörää, taitorataa, virtuaalista inssiajoa ja sitä Eemelin mainitsemaa onnenpyörää. FL

 

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic