Lounais-Häme

Alku huojutti Honkaa

Alku antoi lähes kolmen jakson ajan kunnon vastuksen kaikki tämän kauden pelinsä naisten Korisliigassa voittaneelle Tapiolan Hongalle.

Lopulta Honka kuitenkin lasketteli selvään 20 pisteen voittoon.

Alku johti ensimmäistä neljännestä lähes loppuun asti ja pysyi pitkään edellä toisellakin jaksolla niin, että johtominuutit menivät suurin piirtein tasan.

Kolmannella jaksolla Honka sai hyökkäyspelinsä sujumaan ja vierasjohto alkoi kasvaa.

Viimeiselle neljännekselle Alulle ei enää riittänyt paukkuja etenkin, kun vakiokuusikosta Minna Sten joutui jo edellisjaksolla sivuun polvivamman ja Asta Leinonen nilkkavamman vuoksi. Honka voitti viimeisen kympin 21-12 ja pääsi näin kaunistelemaan voittolukemiaan.

 

Ottelun tehokkaimmaksi korintekijäksi nousi syksyn parhaan kotipelinsä pelannut Mia Loyd. Hän pussitti toiseen pelin peräkkäin 25 pistettä ja keräsi lisäksi komeat 17 levypalloa. Loyd jäi Alun ainoaksi kaksinumeroisiin pisteisiin päässeeksi peluriksi, kun puoli peliä pelannut Sten oli yhdeksällä pinnallaan toiseksi tehokkain.

– Kamppailimme hyvin ensimmäisen puoliskon, mutta toisella emme taistelleet riittävästi. Päästimme vastustajan liian helposti korin alle ja olimme vaisuja myös levypalloissa. Jos Honka olisi heittänyt paremmin, se olisi voittanut reilumminkin, myönsi Alun valmentaja Risto-Matti Rousku.

 

Vain kahdeksalla pelaajalla matkassa olleesta Hongasta tehokkaimmaksi nousi Alun viime kauden pelinrakentaja Kia Johnson. Hän nakkasi tuttuihin koreihin 23 pistettä ja kahmi lisäksi takapelaajaksi hulppean 13 levypallon saaliin. Hongan toinen amerikkalaispelaaja Wilesia Hardy teki sen sijaan vain kolme pistettä ja nekin kaikki vapaaheitoilla.

Hongan maajoukkuepelurit eivät riehuneet, kun Roosa Lehtoranta heitti 12 ja Heta Korpivaara 11 pistettä.

– Olimme toisella puoliskolla kärsivällisempiä. Saimme myös levypalloista paljon toisia yrityksiä, joilla pääsimme kasvattamaan johtoa, totesi Hongan valmentaja Kimmo Kujansivu.

Alulla on nyt kuudesta pelistä kolme voittoa ja sarjataulukossa kuudes sija.

 

Ottelun yhteydessä Alku muisti hiljaisella hetkellä ja pelaajien surunauhoilla nopeasti edenneeseen sairauteen menehtyneen valmentajansa Tarmo Petterin muistoa. FL

 

Uusimmat