Lounais-Häme

Alku koulutti HBA:ta

Forssan Alku jatkaa naisten Korisliigan kärjessä. Hyvässä iskussa oleva Alku otti jo kuudennen perättäisen voittonsa, kun se kukisti nuorten maajoukkuepelaajia vilisevän Helmi-Basket HBA:n 96–79 (49–35) sunnuntaina Feeniksissä.

Vaikkeivät Alunkaan pelaajat ole iällä pilattuja, näytti eilisillan ottelu siltä, että Alun naiset vievät HBA:n tyttöjä. Etenkin alussa Alku oli murskaava.

Joukkue vei pelin alkuminuuteilla pallot vieraiden käsistä ja karkasi 9–0-johtoon. Alku johti vielä 16–6 ennen kuin HBA:n valmentaja Pekka Salminen otti aikalisän ja sai omiensa peliin ryhtiä.

-Painotin joukkueelle, että meidän pitää tulla hyvin peliin. Se onnistukin, ensimmäiset kuusi minuuttia oli meiltä todella hyvää palloa, Alun valmentaja Jari Marjamäki totesi.

HBA tuli onnistuneilla kolmosilla takaisin peliin ja pystyi pitämään ottelun jännittävänä kolmannelle jaksolle asti. Joukkue liikutti hyvin palloa ja pisti pallon koriin kun paikan sai.

Alku johti tauolla 14 pisteellä. HBA:n viimeinen rynnistys tuli kolmannen jakson alussa, mutta sitten kotijoukkue meni menojaan liukkaiden amerikkalaisvahvistustensa johdolla. Etenkin sarjan marraskuun pelaajaksi valittu pelintekijä Kiana Johnson oli liekeissä

Taitava amerikkalainen pussitti 30 pistettä, jakoi 11 koriin johtanutta syöttöä ja otti 7 riistoa, vaikka seurasi suuren osan päätösjaksoa penkiltä ottelun ratkettua aikoja sitten.

-Olen onnellinen, että nuoret pelaajamme saavat oppia pelaamalla Johnsonin tasoista koripalloilijaa vastaan. Johnson on yhdistelmä atleettisuutta ja pelin ymmärtämistä, häntä vastaan on todella ikävää pelata, antoi HBA:n valmentaja Pekka Salminen tunnustusta.

30 pinnaa tehneen Johnsonin ohella Alusta kaksinumeroisiin korilukemiin pääsivät 18 pistettä nostellut Janella Lane, niin ikään 18 pinnaa upottanut Ashley Clark sekä 16 pinnaa koonnut Tyonna Snow.

Tällä kertaa Alulta löytyi jonkin verran tehoja myös vaihtopenkiltä, mikä on hyvä merkki kauden jatkoa ajatellen.

-Nyt pystymme vaihtamaan jo jonkin verran, ilman että pelin taso heittelee. Etenkin Ada Hellsten on pelannut kotona hyvin, Marjamäki sanoi.

Vieraiden ykkönen oli naisten maajoukkueeseenkin tutustunut sentteri Helmi Tulonen, joka heitti hyvällä tarkkuudella 19 pinnaa. Takapelaajista onnistuivat Lotta-Maj Lahtinen ja Nina Augustin.

Alun seuraava kotipeli on lauantaina 17. joulukuuta sarjakakkosta Pontevaa vastaan. Tätä ennen joukkue kohtaa Catzin Lappeenrannassa. FL

 

Uusimmat