Lounais-Häme

Alku voitti vihdoin

Alun kaksi kuukautta kestänyt seitsemän pelin tappioputki naisten Korisliigassa katkesi vihdoin eilen, kun Helsinki Basketball Academy eli Mäkelänrinteen urheilulukion joukkue kaatui Feeniksissä täpärästi 75-71 (39-39).

Alku teki voitolla eroa sarjan peräpäähän ja varmisteli sarjapaikkaansa, kun HBA jäi nyt kahden ja jumbona oleva Äänekosken Huima neljän voiton päähän. Runkosarjasta on tosin vielä kymmenen kierrosta jäljellä.

 

HBA vei peliä melkein puoliväliin asti samoin asein kuin millä Mäkelänrinteen poikienkin joukkue pärjää A-divisioonassa. Alku oli helisemässä etenkin lukiolaisten hurjan pelitempon kanssa.

Alku pääsi ensi kertaa johtoon toisen neljänneksen lopulla. Peli kääntyi varsinaisesti kolmannella jaksolla, kun vieraiden vauhti laantui ja heittopelikin alkoi ontua. Alku sen sijaan sai juonesta kiinni ja vei jakson 23-12.

Kotijoukkueen ote piti loppuun asti, vaikka HBA nousi viimeisellä minuutilla kahden pisteen päähän.

 

Alun sankariksi nousi jälleen Mia Loyd. Sarjan pistepörssiä johtava Loyd heitti kauden ennätyspisteensä 36.

Meral Bedretdin oli myös pelipäällä 16 pisteen edestä. Kolmantena kaksinumeroisiin pisteisiin pääsi Minna Sten 11 pinnalla.

– Meillä meni tovi ennen kuin totuimme vastustajan aggressiivisuuteen. Kolmannella jaksolla puolustuksemme alkoi toimia, mutta loppu meni kuitenkin tiukaksi, kun aloimme väsyä. Pelimme sujui parhaiten silloin kun saimme Loydille pallon, tuumi Alun valmentaja Risto-Matti Rousku.

 

Naisten maajoukkuevalmentaja Pekka Salmisen myös valmentamassa HBA:n joukkueessa on peräti neljä viime syksynä naisten EM-karsinnoissa pelannutta nuorta. Määrä kertoo ehkä enemmän naisten maajoukkueen tasosta kuin HBA:n kovuudesta.

Maajoukkuepelurit nousivat kuitenkin HBA:n tehokkaimmiksi, kun Lotta-Maj Lahtinen heitti 24 pistettä ja vauhdikas pelinrakentaja Sara Bejedi 19.

Mielenkiintoisin peluri oli joulukuussa PeKasta HBA:han kiinnitetty peräti 195-senttinen Awak Kuir. Vasta 16-vuotias sentteri on vielä raakile, mutta hyvin liikkuvana ja urheilullisena todellinen suurlupaus, kuin ”naisten Markkanen”. Alkua vastaan Kuir keräsi kymmenen pistettä ja kahdeksan levypalloa.

– Olimme Loydin kanssa vaikeuksissa, kun vain Kuir pystyi pysäyttämään hänet. Emme päässeet lopulta juoksemaan niin hyvin kuin parhaimmillamme pystymme, Salminen totesi. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic