Lounais-Häme

Alkuviikolla hytistään tavallista koleammassa säässä, parin päivän päästä maahan virtaa uutta lämpöä – Seuraavat sateet saapuvat loppuviikosta

Sää on alkuviikosta Ilmatieteen laitoksen mukaan vuodenaikaan nähden viileää. Arkistokuva lokakuulta 2017.

Viikonloppuna maata kastellut matalapaine viipyilee Suomen yllä vielä maanantaina, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Vettä ja räntää on odotettavissa vielä ainakin maan etelä- ja keskiosiin. Tiistaina sen sijaan nautitaan poutasäästä koko maassa.

Kaikkialla Suomessa pysyttäneen alkuviikolla alle viiden plusasteen, yöllä nollan alapuolella muualla maassa ja pohjoisessa pakkasella myös päiväsaikaan. Teillä on syytä olla tarkkana etenkin aamutuimaan.

Sää on alkuviikosta Ilmatieteen laitoksen mukaan vuodenaikaan nähden viileää.

Keskiviikkona sää alkaa lämmetä ja lounaassa tavoitellaan kymmentäkin astetta. Loppuviikkoa kohti uusien tuulten mukana saapuu kuitenkin myös sateita. Pohjoisessa sade voi tulla lumena.

Uusimmat

Näkoislehti

27.11.2020

Fingerpori

comic