Lounais-Häme

Alusta ensi kaudeksi aggressiivinen ja kovakuntoinen

Alun valmentajana jatkava Risto-Matti Rousku uskoo, että joukkue on ensi kaudella paremmassa iskussa kuin juuri päättyneellä kaudella. Alkuhan jäi hyvästä lopusta huolimatta nipin napin naisten Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle.

-Saamme nyt treenata koko kesän yhdessä. Tarkoituksena on olla valmiina silloin kun kausi alkaa, Rousku sanoo.

-Viime kesänä hyppäsin puikkoihin aika myöhään ja joukkueen kokoaminen jäi viime metreille. Nyt olisi tarkoitus tehdä hyvä peruskuntokausi alle ja edetä elokuusta laji edellä, Rousku suunnittelee.

 

Wartti Basketissa ja Helmi Basketissa valmennuskannuksensa hankkineen Rouskun ei tarvinnut pitkään miettiä, jatkaako hän ensi kaudenkin Alun peräsimessä. Rousku teki viime kesänä Alun kanssa vuoden sopimuksen ja samalla tyylillä jatkettiin myös nyt.

-Meillä oli jo viime kesänä puhetta, siitä että jatkaisin myös toisen vuoden. Teimme kuitenkin vuoden sopimuksen ja nyt toisen vuoden mittaisen sopimuksen, kausi kerrallaan edetään, Rousku sanoo.

Rouskulla oli halua jatkaa, hänestä työ joukkueessa on kesken.

-Tässä pystyy vielä itse parantamaan, joukkue parantamaan ja seura parantamaan. Kaikilla on kova halu kehittää toimintaa.

 

Rouskulle jäi päättyneestä kaudesta hyvä maku suuhun, vaikka tavoitteena olleesta pudotuspelipaikasta niukasti jäätiin. Yksi voitto runkosarjassa lisää EBT:stä, ja Alku olisi mennyt jatkoon.

-Pelaajat olivat tietenkin pettyneitä, kun emme päässeet pudotuspeleihin. Omat tavoitteeni kuitenkin täyttyivät, kun joukkueen peli meni eteenpäin ja pelaajat saivat vastuuta ja kehittyivät kauden mittaan, valmentaja sanoo.

Alulla ei ollut sarjan taitavin joukkue, mutta joukkue teki paljon töitä ja pystyi varsinkin kauden lopulla pistämään mitalisuosikitkin tiukoille.

-Saimme kauden aikana parannettua puolustustamme. Hyvä puolustus antoi meille mahdollisuudet voittoihin, maalintekokilpailuihin meillä ei ollut varaa lähteä.

 

Rousku uskoo, että ensi kaudella nähdään kovakuntoinen, hyvin yhteen pelaava ja puolustava Alku. Joukkueen tarkoituksena on puolustaa aggressiivisesti ja pitää tempoa hyökkäyksissä.

Tavoitteena on, että mahdollisimman moni tämän kauden joukkueen pelaajista jatkaa Alussa myös ensi kauden. Rouskun mukaan kukaan pelaajista ei ole ainakaan vielä ilmoittanut lähtevänsä tai lopettavansa.

Rinkiä on samalla tarkoitus laajentaa. Päättynyt kausi meni pitkälti yhdeksällä pelaajalla, kun mukana olisi hyvä olla täydet 12 pelaajaa.

-Uskon, että Alku on hyvä paikka pelata ja kehittää taitojaan, Rousku toteaa. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic