Lounais-Häme

Amerikkalaista laulumusiikkia Tammelassa

 

Suomessa Fulbright-stipendiaattina vieraileva amerikkalaisbaritoni Simon Barrad esiintyy ensi sunnuntaina Tammelassa. Hän tutustuttaa suomalaisia muusikoita ja musiikinystäviä kotimaansa laulumusiikkiin, joka ammentaa vahvasti niin viihdemusiikista ja jazzista kuin paikallisista kansanlauluista.

Konsertissa kuullaan musiikkia muun muassa Tom Cipullolta, Jake Heggieltä ja Tom Lehreriltä. Näiden vastapainona ohjelmistossa on mukana muutamia suomalaisia harvemmin kuultuja mestariteoksia.

Barrad opiskelee suomalaista laulumusiikkia Sibelius-Akatemiassa ja opettaa amerikkalaista laulumusiikkia Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän esittää konserteissa lempirepertuaariaan eri puolilla Suomea. Barradin kanssa esiintyy nuoren polven liedpianisti Joel Papinoja.

Konsertti alkaa 13. maaliskuuta klo 14 Tammelan kunnantalon valtuustosalissa. Konsertin järjestävät Lounais-Hämeen Musiikkipäivät ja Tammelan kultuuritoimi.

 

Uusimmat