Lounais-Häme

Amfetamiineissa ja humalassa rattiin

Forssan seudulla jäi kiinni torstain ja perjantain välisenä yönä kolme rattijuoppoa. Heistä kaksi oli törkeässä humalassa ja kolmas kuljettaja oli huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Ensimmäisenä kiinni otettiin forssalainen mies, jonka alkometrikoe näytti lukemaa 0,92mg/l. Se tarkoittaa noin parin promillen humalatilaa ja ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehellä ei ollut myöskään ajo-oikeutta.

Seuraava rattijuoppo jäi kiinni Tammelassa Forssantiellä puolenyön aikaan. Henkilöauton kuljettaja paineli 96km/h nopeudella, vaikka alueella oli 60km/h nopeusrajoitus. Poliisi pysäytti autoilijan ylinopeuden vuoksi, mutta selvisi, että kuljettaja oli törkeässä humalassa. Hänen kokeensa tulokseksi tuli 2,28mg/l. Alustavassa selvityksessä ilmeni, että mies oli ottanut henkilöauton luvatta käyttöönsä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja luvattomasta käytöstä.

Aamuyöllä poliisi pysäytti noin 30-vuotiaan kuljettajan, jolle tehty huumepikatestit osoitti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hän oli ottanut ajoneuvonsa luvatta haltuunsa jokioislaiselta tuttavaltaan. Mies ei kuitenkaan muistanut ystävänsä nimeä. Huumekuski kiinniotettiin epäiltynä rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja luvattomaan käyttöön.

Poliisin mukaan rattijuoppoja jäi kiinni yllättävän monta siihen nähden, että oli torstain ja perjantain välinen yö. Poliisin mukaan torstai-illan mielenosoitus oli saanut monet partiot liikkeelle, joten liikenteenvalvontakin oli tehokkaampaa.

 

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic