Lounais-Häme Humppila

Anssi Lepistö vahvoilla Humppilan sivistysvirkaan

Humppilan kunta hankkii matkailun koordinoinnin ja neuvonnan myös tänä vuonna Forssasta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Humppilan kunnanhallitus urakoi maanantaina valtuustolle esitykset niin uudesta kunnanjohtajasta kuin sivistysjohtajasta.

Humppilan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle janakkalalaisen Anssi Lepistön valintaa Humppilan kunnan sivistysjohtaja-rehtorin virkaan. Hänen kieltäytymisensä varalle kunnanhallitus nimesi FM Riia Kallioniemen Riihimäeltä.

Humppilan sivistysjohtaja-rehtorin vastuualueeseen kuuluu myös kirjastonjohtajan vastuualue,

Lepistö on nelikymppinen kasvatustieteen maisteri ja työskentelee Hämeenlinnan kaupungissa luokanopettajana. Hän toimii Janakkalassa myös vihreiden kunnanvaltuutettuna.

Virkaan tuli määräajassa 17 hakemusta, joiden perusteella haastattelukutsun sai neljä hakijaa: Anssi Lepistö, Riia Kallioniemi, Tuomo Tenhunen ja Jarno Manni. Haastatteluryhmä esitti Anssi Lepistön valitsemista yksimielisesti tehtävään pätevimpänä ja soveltuvimpana hakijana.

Virka täytetään Humppilassa toistaiseksi voimassa olevana. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä todistus terveydentilastaan. FL

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic