Lounais-Häme

Antti Laitisen puutaidetta Kiiruun kivimakasiinissa

Puu ja kivi muodostavat sointuisan yhdistelmän. Ainakin Kiiruun puiston kivimakasiinissa Somerolla nähtävässä Halki, poikki ja pinoon -näyttelyssä, jonka Antti Laitinen on koostanut viimeisen vuoden kuluessa luomistaan teoksista.

Somerolle asettunut ja nousujohteista uraa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tekevän taiteilijan esille asettama kokonaisuus kietoutuu puun ympärille niin installaatioina ja valokuvin kuin elävänä kuvana videon muodossa.

Kokonaisvaltaisen taidenäyttelyannin raamittavat makasiinin kiviseinille jyhkeässä vaikuttavuudessaan vertoja vetävät lankkulattiat ja punatiilimuuraukset.

 

Omaa jännitteistä sisältöään katselmus saa taiteilijan vanerilevylle kokoon puristamista, mutta samalla lähes korostettua kolmiulotteisuuttaan henkivistä orapihlajateoksista. Antti Laitinen määrittelee vaikutelman ilmentävän ajatustaan kolmiulotteisen vääntämisestä kaksiulotteiseksi.

Luonnon kolmiulotteisuuttaan vanerilevylle litistettynä menettäneitä orapihlajiakin havainnollisempaa mahdollisuutta syvyysvaikutelman tarkasteluun tarjoaa kivimakasiinin toisen sivuhuoneen Grid Garden -installaatio. Harjateräksistä ja lehdettömistä syreeneistä koostuva teos saa yhden perspektiivielementin lisää solumuovikerroksen läpi siilautuvasta spottilamppujen valosta.

 

Kiiruun kivimakasiinin Halki, poikki ja pinoon -kokonaisuus on Antti Laitisen ensimmäinen näyttely Someron ohella myös sekä Forssan että Salon seuduilla. Taiteilija toteaa tarttuneensa tilaisuuteen, kun näyttelyn järjestäjänä toimiva Someron kuvataideyhdistys tilaisuutta tarjosi.

Hän luonnehtii uuden avauksen tuottamia kokemuksia miellyttäväksi.

-Järjestäjät ovat suhtautuneen hienosti kaikkiin esityksiini. Yhteistyöstä heidän kanssaan on kertynyt pelkästään myönteistä sanottavaa, taiteilija viestittää.

Haukiputaalta lähtöisin oleva Antti Laitinen asettui Somerolle seitsemisen vuotta sitten. Niistä kolme viime vuotta hän on asunut Keltiäisten entisellä koululla, joka tarjoaa erinomaiset työskentelyolosuhteet myös hänen taiteilijavaimolleen Hanna Saarikoskelle.

Yleisö pääsee tutustumaan pariskunnan työtiloihin Someron Soundin taidekierroksella, joka avaa monien somerolaistaiteilijoiden työhuoneet, taidekodit ja galleriat perjantaina 7. heinäkuuta kello 17-21.

 

Ennen Kiiruun kivimakasiiniin kokoamaansa katselmusta Antti Laitinen on esitellyt taidettaan lukuisissa näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla vuosituhannen vaihteesta asti. Niiden myötä hän on herättänyt huomiota taiteilijana, joka kulkee vankasti omaa tietään.

Varsinais-Suomen taidepalkinto Antti Laitiselle myönnettiin vuonna 2013. Samana vuonna hän oli Venetsian biennaalin Suomen Alvar Aalto -paviljongin taiteilija.

Alun perin Laitinen toteaa olleensa valokuvaaja, joksi hän valmistui Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiasta. Hän pääsi hyödyntämään opiskeluaikana taitojaan muun muassa lehtikuvaajana Turun Sanomissa. Sitten opinnot veivät Helsinkiin Suomen Kuvataideakatemiaan, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 2004.

Antti Laitinen on rakentanut töissään muun muassa hiekkasäkeistä saaren, juossut ihmisenkokoisessa juoksupyörässä, painanut hikistä vartaloaan paperille sekä purkanut palan metsää osiin ja järjestänyt sen uudestaan. FL

Halki, poikki ja pinoon -näyttely on esillä Kiiruun kivimakasiinissa Somerolla 16.7. asti joka päivä kello 12-18.

 

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic