Lounais-Häme Forssa

Forssalaisen Arjan vävy teki itsemurhan - "Olen oppinut hyväksymään hänen tekonsa, vaikka se onkin ollut elämäni vakavin kriisi"

Arja kaipaa 17 vuoden jälkeenkin vävyään. Sunnuntaina sytytetään kynttilä itsemurhan tehneiden muistoksi ja tueksi heidän läheisilleen.
Arja on käsitellyt vävynsä Tuomaksen itsemurhaa paljon. Suru on edelleen läsnä ja samoin kaipaus, mutta niiden rinnalla ovat myös ymmärrys ja hyväksyntä. Kuva: Lassi Puhtimäki
Arja on käsitellyt vävynsä Tuomaksen itsemurhaa paljon. Suru on edelleen läsnä ja samoin kaipaus, mutta niiden rinnalla ovat myös ymmärrys ja hyväksyntä. Kuva: Lassi Puhtimäki

Miksi on oikeastaan sellainen kysymys, jota forssalainen Arja ei kysy.

Ei silloin, kun hän muistelee vävyään Tuomasta, joka teki itsemurhan.

Lokakuun lopussa siitä tuli 17 vuotta, kun tyttäreni Anna löysi miehensä kuolleena. Hän oli käynyt nukkumaan esikoistyttärensä pieneen sänkyyn eikä siitä enää herännyt. Silloin kolmivuotias Sanni oli hänelle erityisen tärkeä ja läheinen. Ehkä hän oli juuri siksi mennyt tytön sänkyyn, tytön tuoksuun.

Anna osasi aavistaa, että Tuomas oli kenties tehnyt jotain itselleen. Hän toi Sannin ja 1-vuotiaan Saran luokseni siksi aikaa, kun meni tarkistamaan tilannetta Tuomaksen tädin kanssa. Tuomas oli yrittänyt jo aiemminkin itsemurhaa.

Äidin kuolema oli liikaa

Tuomaksen elämä oli käynyt liian raskaaksi: oli remonttistressiä, rahahuolia, parisuhde Annan kanssa ei ollut kunnossa ja pienet, joskin rakkaat lapset lisäsivät vastuun ja pärjäämisen taakkaa. Tuomas oli luonteeltaan herkkä, hiljainen ja vetäytyvä, ja hänellä oli mielenterveysongelmiakin.

Hänen äitinsä menehtyi yllättäen, ja se oli jo liikaa. Kun yritin jutella murheista hänen kanssaan, hän sanoi minulle, että hänellä ei ole enää kenelle puhua, kun ei ole äitiä.

Tuomas palaa edelleen mieleeni toisinaan – aina kuolinpäivän aikaan, jouluna ja keväisinkin, kun vien hänen haudalleen kukkia.

Minun ei tarvitse kysyä miksi hän teki niin kuin teki. Ymmärrän Tuomaksen teon, sillä tuolloin hänen elämänsä kulki niin pitkässä ja pimeässä putkessa ettei valoa näkynyt. Hän ei nähnyt ulospääsyä.

Hän sai kyllä apua ongelmiinsa ja oli psykiatrisessa hoidossakin sairaalan osastolla. Apu ei vain auttanut. Toki olen miettinyt olisinko voinut tukea häntä enemmän, mutta en kuitenkaan syytä itseäni.

Tuomas ei jättänyt perheelleen selittävää viestiä – hän oli sen sijaan jättänyt Annan emännänkaappiin lapun, jossa luki: “Myy talo, saat rahaa.” Hän oli itsemurhastaan huolimatta hyvä ja rakastava isä, joka kantoi huolta perheensä tulevaisuudesta.

Hän olisi yrittänyt uudelleen

Olen oppinut hyväksymään hänen tekonsa, vaikka se onkin ollut elämäni vakavin kriisi. Olen ajatellut, että kun minä tästä selviän, selviän mistä vaan. Esimerkiksi omat vakavat sairauteni ja lapseni sairaus ovat olleet pienempiä elämän pahoja.

Olen myös ajatellut, että itsemurha on kuitenkin kovin rohkea teko. Itse en uskaltaisi, koska kuolema ei välttämättä tulisikaan, vaan yritys voisi vain vammauttaa.

Olen varma, että Tuomas olisi yrittänyt itsemurhaa vielä uudelleen, jos olisi siinä epäonnistunut. Hän ei nähnyt elämässään enää mitään hyvää – edes lasten olemassaolo ei häneen vaikuttanut.

Arja on puhunut ja puinut elämänsä suurinta kriisiä paljon. Se on auttanut selviämään.

Purin surua puhumalla

Olen käynyt hänen itsemurhaansa paljon läpi, puhunut ja keskustellut, hakenut ja saanut apua. Akuutissa kriisissä auttoi ihana terveydenhoitaja sekä naapurin rouva. Vuosien varrella olen purkanut asiaa lukuisten eri ystävien ja tuttavien kanssa. Olen puhunut tunteitani ulos.

Myös tyttäreni sai apua heti itsemurhan jälkeen, mutta arvelen, että asia on hänellä vielä jollain tasolla käsittelemättä. Se on jotenkin suljettu pois eikä hän siitä puhu. Olemme erilaisia: minä puin ja puhun, hän toimii. Hän on jatkanut elämässä eteenpäin.

Tuomaksen ja Annan tyttäret ovat jo aikuisia, ja heillä on ollut isäpuoli elämässään. Kerran he ovat olleet pieninä mukanani isänsä haudalla ja silloin he totesivat: ” Tämä on meidän taivaan isä.”

Uskon, että jossain vaiheessa heitä kiinnostaa oma isänsä, ja olen hänestä heille valmis kertomaan. Tuomaksen perhe ja suku eivät hänestä ja itsemurhasta puhu eivätkä ole tyttöjen kanssa tekemisissä. Hänen tätinsä on sanonut, että hän ei pysty menemään haudallekaan. Minulle hauta on hyvä paikka vierailla. Siellä voi vaikka vaihtaa pari sanaa vainajan kanssa.

Menetin oman isäni tapaturmaisesti 1-vuotiaana, ja minua harmittaa, että en ajoissa hänestä kysellyt. Siksi olen varautunut vastaamaan Sannin ja Saran kysymyksiin.

Taivuttaa mutta ei taita

Elämä ei pääty kauheaan läheisen ihmisen itsemurhaan, vaikka se siltä tuntuukin. Siinäkin tilanteessa elämä jatkuu. Itsemurha lähipiirissä voi kyllä taivuttaa mutta ei taittaa.

Puhuminen ja itku vapauttavat, mutta itkukaan ei välttämättä tule heti. Itsemurhan tehneen läheinen ei ehkä edes tiedosta tarvitsevansa itse apua, siksi muiden ihmisten on hyvä sitä hänelle etsiä tarjolle.

Apua voi tarvita ihan arjesta selviämiseen tai asian käsittelyyn. Sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä yhdistyksistä sitä saa, mutta myös lähimmäisen apu on tarpeen.

Sekin riittää, että on vain läsnä. Ei tarvitse edes puhua, mutta vaikka koskettaa tai halaa ja tekee niin tiettäväksi, että tässä olen. Avautumaan ei voi pakottaa, mutta siihen on hyvä antaa mahdollisuus.

Kysy kaksi kysymystä

Tiedän, että ihmisestä ei aina päältä näe sitä miten hänellä menee. Osa osaa kätkeä tunteensa.

Olisi hyvä, jos jokainen meistä kysyisi aika ajoin lähimmäiseltään: Miten voit? Se kertoisi, että välität. Joskus on hyvä jatkaa toisella: Haluatko jutella?

Kahdella pienellä kysymyksellä voi tehdä paljon.

Arjan ja asianomaisten nimet on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Lue myös:

 Itsemurhaa yrittäneiden jäähyväiskirjeet muistuttavat pitämään huolta läheisistä – Kaksi sanaa voi joskus riittää estämään itsemurhan

Tutkimus: Masentuneen itsemurhariski vähenee puolella sairaalahoidossa – Kaltoinkohtelu lapsena lisää itsemurhan riskiä

Miten voit auttaa itseäsi?

Läheisen itsemurha on traumaattinen kriisi, joka voi nostaa voimakkaita tunteita. Niiden vaikeus voi tulla suurena sokkina. Kriisi voi tuntua kehossa myös fyysisinä tuntemuksina tai reaktioina. Se on normaalia.

Älä kätke tunteitasi. Sure avoimesti, sillä itkeminen helpottaa. Voimakkaat tunnekokemukset voivat auttaa uuden tasapainon löytymisessä.

Älä eristäydy – perheen ja ystävien tuki on tärkeä.

Etsi joku, jolle voit puhua tapahtuneesta yhä uudestaan ja uudestaan. Osallistu tukiryhmään.

Anna itsellesi aikaa selviytymiseen.

Noudata tavallisia rutiinejasi niin paljon kuin mahdollista. Jatka työtäsi kohtuullisesti.

Lepää, rentoudu ja jatka harrastuksiasi. Vähennä stressiä mieluisalla liikunnalla.

Seuraa kahvin, sokerin ja nikotiinin käyttöäsi. Pidä niiden käyttö vähäisenä ehkäistäksesi hermostosi ylivireyttä. Vältä alkoholin käyttöä jännityksen lieventäjänä.

Muista, että pohjimmiltasi olet sama ihminen, joka olit ennen tapahtumaa.

Säilytä toivo.

Lähteinä on käytetty Surunauha ry:n ja Traumaterapiakeskuksen nettisivuja.

Kynttilätapahtuma järjestetään Forssassa Ankkalammin puistossa.

Fingerpori

comic

Uusimmat