Joona Rosenberg summasi näytelmän päärooliin Jarkoksi valmistautuessaan reilu viikko ennen ensi-iltaa, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Hän oli oikeassa. Hyvä tuli. Sammakkokuningas – pelin hinta on uutta viitoittava merkkipaalu saumaan, jossa Forssan teatteri on edennyt perustamisensa 40-vuotisjuhlavuoden portille.
Kaikki lähtee, kuten näyttämötaiteessa aina, tekstistä. Pasi Lampela tutkailee huippujääkiekkoilua tervetulleen poikkeavasta näkökulmasta. Ei siis kaukalosta tai vaihtoaitiosta. Eikä edes lajin suomalaisten johtopamppujen kaukonäköisyydessään yhä kaljanhuuruisemmiksi mielimistä katsomoista.
Vaan kulissien takaa, polttopisteenään päähän suuntautuva väkivalta. Maassammekin kasvamistaan kasvavaan ongelmaan kohdistuva kannanotto kulminoituu sanomaan, jonka mukaan pelaaja on vain, ja ainoastaan, yhtä arvokas kuin häneen sijoitetun rahan tuotto.
Näytelmä kannattelee fokustaan taustoittamalla sanomaansa miten tähän on tultu -rakenteella. Alpo Suhosen – Tanja Thomsson kullanarvoisena apunaan – Forssan teatterille tekemä avausohjaus toimii kuten ohjaus parhaimmillaan: on huomiota viemättä läsnä laadukkaan näyttelijätyön ja kaiken muun esillepanonsa tasapainoisena kokonaisuutena.
Mitä Joona Rosenbergiin vielä tulee, hän yltää todella mittavassa pääroolissaan Suomessa lomailevana NHL-kiekkoilijana omaan läpimurtosuoritukseensa. Siis vastaavaan, joka jääkiekkoympyröissä avaisi ovet lajin kaikista lieveilmiöistään huolimatta himoituille Pohjois-Amerikan jäille.
Käsikirjoittaja kyseenalaistaa jääkiekkoilusta vallitsevaa kuvaa yksinkertaisten miesten yksinkertaisena pelinä nostamalla Jarkon dialogiin perustuvassa näytelmässä keskiöön myös ajatusten rintamalla.
Tämä ei tarkoita, etteikö Jarkon autokauppias-isäkin antaisi repliikeissään pohdiskeltavaa. Asia, jota roolinsa suvereenisti hallitseva Jukka Sipponen tarjoilee nautittavimmillaan lakoniskoomisen pelkistyksen alleviivaamana.
Elämässään tietoisesti tietyillä sivuraiteilla vaelteleva Jarkon sisarpuoli Essikin löytää itsestään päämäärähakuisuutta keksittyään, että voisi kirjoittaa kirjan velipuolestaan. Vallitsevaa todellisuuskuvajaista sekin, eikä yksin ammattijääkiekkoilun rintamalla. Sonja Priimägi eläytyy elämän vivahdekirjot dramaattisiin sävyihin huipentuvaan Essin rooliinsa kerrassaan vakuuttavasti.
Videoklipit sekä kiekkokaukalon reunus lavastuksessa pitävät yllä tietoisuutta siitä, mistä ja miksi vuoropuhelua käydään. Näyttämön yllä leijuvan katiskan voi tulkita muistuttavan, että sitä käydään lomanviettoyhteydessä.
