Lounais-Häme

ARVIO: Paikalliskulttuurinen merkkiteos

Forssan teatteri: Axel ja Emiliet ensi-ilta 14.10. Käsikirjoitus ja ohjaus: Pertti Munck. Rooleissa: Osmo Jaakkola, Tarja Söyring ja Anne Kinos. Näytöksen jatkuvat 25.11. asti.

 

-Tämähän meni paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Kyllä Axel on uskomaton kaikissa käänteissään.

Kohdalleen osuvampaa päätösrepliikkiä teatteriesitykselle on vaikea kuvitella. Pertti Munck on ensin pohjustanut käsikirjoituksellaan ja sitten viimeistellyt yhdessä dreamteaminsa kera ohjauksellaan paikalliskulttuurisen merkkiteoksen.

Axel ja Emiliet edustaa Forssan historian syville juurille pureutumista, omin voimin omassa teatterissa. Oikeaa epookkia 150 vuoden takaa. Pieteetintäyteinen ote ei lipsu edes näytelmän käsiohjelmassa, joka on arkistoinnin arvoinen aarre ja sisältyy pääsylipun hintaan.

 

Näytelmän päätätösrepliikki osuu kohdalleen myös sikäli, että tapahtuma-ajankohdan suuriin katovuosiin pilkottaa Kuhalankosken tehdasyhdyskunnassa uutta valoa.

Tehtaanpatruuna näkee lähitulevaisuudessa jopa mahdollisuuksia sijoituksilleen alati vastinetta odottavien osakkeenomistajiensa tyydyttämiseen.

Näytelmän ihmissuhteita leimaavat jännitteetkin tasoittuvat loppua kohti.

 

Melkoisen mahdottomalta vaikuttaa ajatus, että joku sopisi näyttämöllä Axeliksi paremmin kuin Osmo Jaakkola. Mies tuntuu näyttävänkin partoineen enemmän Wahrenilta kuin Wahren itse.

Tarja Söyring karakterisoituu rouva Wahrenina asian edellyttämän hienotunteisesti ja uskottavasti lämminhenkiseksi, sympaattiseksi ja uhrautuvaksi miehensä ymmärtäjäksi sekä kaikkivoivaksi tueksi ja turvaksi niin pienissä kuin isommissakin asioissa.

 

Anne Kinos nousee Axelin sisar-Emilienä näytelmän edetessä estradia dominoivaksi hahmoksi. Myös itse lujatahtoisen tehtailijan on kuunneltava häntä, ja aivan perustelluin syin.

Sisar-Emilien pitkähkö monologi rakkaalle Goldielle osoittamansa kirjeen parissa edustaa näytelmän omaa koskettavinta antiaan muun muassa, jos yksinäisyyden voisi jakaa, tulisiko siitä kaksi yksinäisyyttä vai kaksinkertainen yksinäisyys -pohdintoineen.

 

Kimmo Ketolan kympittämä laitosmiesosasto on tehnyt lavastuksen ja tekniikan parissa pelin henkeen osuvaa työtä kuten puku-, tarpeisto- ja huoltoryhmäkin. Promenadiosuudet tuovat kokonaisuuteen nykytekniikan mahdollistamat, mutta epookkiin asetelmaan istuvat täydennyksensä.

Äänimaailmaa elävöittävät näytteet Väinö Lukanderin Surumarssin teemoista tihkuvat yksinkertaisuudessaan säveltaiteen kauneutta.

Tekstinhallinnassa samoin kuin kohtausten toisiinsa limittymisessäkin paikoitellen esiintyneet ensi-illan rosot siliävät esitysten varrella omalla painollaan.

 

Uusimmat