Lounais-Häme

Aseseppä tarvitsee käden tarkkuutta

Ypäjällä haluttiin huomioida Vuoden yrittäjä -valinnassa perinteisessä ja harvinaiseksi käyneessä käsityöammatissa itsensä työllistävä yksinyrittäjä. Köllin pajan aseseppä Sakari Toivonen korjaa, entisöi ja tarvittaessa myös valmistaa aseita.

Toivonen opiskeli asesepäksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Häneltä löytyy asesepältä vaadittavaa käden tarkkuutta, kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn, luovaa ajattelua ja kekseliäisyyttä.

-Aseseppäkoulutuksessa minua eivät niinkään aseet itsessään kiinnostaneet, vaan käsillä tekeminen ja vanhat mekaaniset laitteet. Saan tyydytystä, kun löydän vian ja saan laitteen taas toimimaan, Toivonen kuvailee.

Hän on pienestä pitäen korjannut kotiverstaalla mopoja ja autoja, omia ja kavereiden. Kylän pojat puhuivat jo aikoinaan Toivosen mopokorjaamosta Köllin pajana. Sakari päätti opiskelujen jälkeen kotitilalle palattuaan ryhtyä maatalouden lisäksi pyörittämään pajatoimintaa. Hän perusti toiminimen vuonna 2009 ja risti yrityksensä virallisesti Köllin pajaksi.

Vanhaan navettarakennukseen on rakentunut paja, jossa on koneita metallintyöstöön ja myös puutyökoneita esimerkiksi aseiden puuosien valmistukseen. Pajaan hankitut koneet ja laitteet ovat muotoutuneet vähintäänkin uuteen uskoon taitavan nikkarin käsittelyssä. Sakari on itse rakentanut muun muassa CNC-jyrsimen ja plasmaleikkurin.

Yrittäjä selittää työskentelevänsä ikään kuin vanhan ajan kyläseppänä, jolle pitäjäläiset tuovat työkalujaan korjattavaksi. Varsinkin alkuun, kun asesepän töitä ei vielä ollut, Toivonen ryhtyi korjaamaan maansiirto- ja maatalouskoneita.

Nyt sana aseverstaasta on kiirinyt alan harrastajien keskuudessa ja aseiden korjaus ja huolto työllistävät entistä enemmän. Pellot on vuokrattu naapurille ja yrittäjä keskittyy nyt pajan toimintaan. Köllin paja palvelee korjaten koneita laidasta laitaan, isoista maansiirtokoneista pieniin pistooleihin.

-Kaikkea korjataan mitä pihaan mahtuu tuomaan, Toivonen naurahtaa.

Aseseppänä toimiminen on luvanvaraista. Alan yrittäjä on ase-elinkeinonharjoittaja, ja toimintaan tarvitaan poliisihallituksen myöntämä asealan elinkeinolupa. Luvan edellytyksenä on muun muassa yrityksen riittävän hyvä taloudellinen tila.

Aselain kiristys on vaikuttanut Köllin pajan toimintaan myönteisesti.

-Uusien aseiden hankkimisen vaikeutuminen on lisännyt aseverstaalla teetettäviä töitä, vanhoja aseita kunnostetaan ja korjataan nyt viimeiseen saakka.

Sakarin vaimo Taru Toivonen työskentelee Koskella teknisen työn opettajana. Taru osallistuu myös pajan toimintaan. Hän on muun muassa ideoinut erilaisia metallituotteita kuten kynttilävalaisimia, joita Köllin paja valmistaa, ja niitä myydään erilaisissa tapahtumissa.

Perheessä on kolme pientä lasta, joten pariskunnan arki ja työt pyritään sovittamaan lastenhoidon ja harrastusten mukaan.

-Tässä työssä ja yrittämisessä on hienointa vapaus toteuttaa mielihalujaan. Saa käyttää mielikuvitustaan ja keksiä uutta. Teen pitkiä työpäiviä, mutta voin sovittaa työt lastenhoidon ja perheen aikataulujen mukaan, kodin pihapiirissä verstastaan pyörittävä yrittäjä toteaa tyytyväisenä. FL

 

Köllin paja
Yrittäjä: Sakari ToivonenPerustettu: 2009Työntekijöitä: yksinyrittäjäPalvelut ja tuotteet: aseiden korjaus, entisöinti ja valmistus, metallituotteiden valmistus ja korjauspajatoimintaAsiakkaat: ampumaharrastajia ja -urheilijoita, aseliikkeitä, maatalous- ja koneyrittäjiäMuuta: Ypäjän vuoden yrittäjä 2016

Uusimmat