Lounais-Häme

Asiakasliiketoiminnan kannattavuus ilonaihe Someron Säästöpankille

Yksi pankin tärkeistä asiakkaiden luottamusta kuvaavista mittareista ovat asiakasvirrat. Someron Säästöpankin asiakkaiden varat ovat vakiintuneet reiluun 500 miljoonaan euroon.

Nykytavan mukaisesti varojen kasvu kohdistui alkuvuonna rahastosijoituksiin, joiden kysyntä jatkuu vahvana nollakorkojen aikana. Perinteiset pankkitalletukset putosivat hieman 314 miljoonaan euroon. Pankilla on talletusten lisäksi muuta varallisuutta hoidossaan 190 miljoonaa euroa.

 

Someron Säästöpankin tuloskehitys jatkui alkuvuonna odotusten mukaisena. Alkuvuoden tulos oli 2,9 miljoona euroa, jossa kasvua edellisen vuoden tammi-kesäkuuhun vajaa miljoona. Yli puolet tuloksesta tulee pankin oman arvopaperisalkun tuotosta.

– Ilahduttavaa on, että Someron Säästöpankki tekee peruspankkitoiminnallaan hyvän positiivisen tuloksen, joka ei ole pankeille nykyisessä nollakorkoisessa sääntelymaailmassa itsestään selvyys. Asiakasliiketoiminnan kannattavuus on pankille ainoa tapa harjoittaa paikallista liiketoimintaa myös tulevaisuudessa, toimitusjohtaja Juhani Huupponen sanoo.

 

Huupponen on tyytyväinen liiketoiminnan tavoitteiden täyttymiseen. Pankin kokonaisasiakasmäärä hieman pieneni, mutta aktiivisten asiakkaiden nettomäärä jatkoi kasvuaan 500 henkilöllä.

-Yllättävää oli, että suurin talletusasiakaskasvu tapahtui lähivuosina eläkkeelle jääneiden ikäryhmässä. Merkitystä lienee ollut kilpailijoiden tekemillä palveluiden supistamisilla, toimitusjohtaja arvelee.

Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana lainoja myönnettiin Someron Säästöpankissa 70 miljoonaa euroa. Lainojen kokonaismäärä on yli 400 miljoonaa euroa.

-Matalien korkojen vuoksi asiakkaiden lainat lyhenevät kovaa vauhtia, joten asuntolainat kasvoivat juuri ja juuri plusmerkkisesti. Kuukaudet eivät ole veljeksiä keskenään, alkuvuonna oli hiljaista, mutta markkina vilkastui selvästi kesää kohti.

-Paikallispankin toimitusjohtajan näkökulmasta asiakkaidemme ylivelkaantumisriski on vähäinen, sillä matalasta korkotasosta huolimatta isoja lainoja otetaan hyvin harkitusti, Huupponen toteaa.

 

Suurin kasvu tapahtui yritysluototuksessa, jonka lisäys oli 4 prosenttia.

-Yritystoiminta ja investoinnit ovat vilkastuneet asiakasyrityksillämme, joiden toiminta-alue kattaa myös pääkaupunkiseudun tai muun kasvukeskuksen. Someron Säästöpankilla on tällä hetkellä alkamassa historiallinen ennätysmäärä asuntorahoitusta eri paikkakunnilla, Juhani Huupponen kertoo.

Someron Säästöpankin toimitalossa Somerolla toimivasta Taustataiturit oy:stä muodostettiin kevään aikana valtakunnallinen Säästöpankkipalvelut oy. Yhtiö tuottaa taustapalveluja valtakunnallisesti säästöpankkiryhmälle. Yhtiö työllistää 110 henkilöä viidellä eri paikkakunnalla, Somerolla heistä on 30 henkilöä. FL

Toimitusjohtaja Juhani Huupponen on tyytyväinen Someron Säästöpankin alkuvuoteen.

 

Uusimmat