Lounais-Häme

Attendo-kaupat puntarissa Humppilassa

Mäntyrinteen palvelukeskuksen myyminen askarruttaa Humppilan päättäjiä. Kunnanhallitus päätti pitkien puheiden jälkeen jättää asian pöydälle. Kunnanhallitus piti asiaa niin isona ja merkittävänä kokonaisuutena, että sen pureksintaan halutaan enemmän aikaa.

Kaavailuissa on ollut, että Attendo korvaisi Mäntyrinteen palvelukeskuksen suunnittelemalla ja rakennuttamalla uuden hoivakodin Humppilan keskustaan. Kunta puolestaan vuokraisi Mäntyrinteen tontin Attendolle. Attendo ja Humppilan kunta pyrkisivät yhdessä löytämään ainakin osalle vanhan palvelukeskuksen rakennuksista uutta käyttöä.

Mahdollisen uuden rakennettavan palvelukeskuksen sijaintipaikka on tarkentunut. A-insinöörit oy Suunnittelu oy on laatinut osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka koskee asemakaavamuutoksen laatimista Humppilan keskustaan.

Samassa yhteydessä on laadittu asumispalveluyksikön asemakaavan maankäyttöluonnos.

Luonnoksessa uusi palvelukeskus sijoittuisi Osuuspankin viereiselle tontille Kisakujan ja Koivistontien väliin. Tontti on tällä hetkellä pankin omistuksessa. Suunnitelmana on, että kunta ostaa tontin ja myy sen edelleen Attendolle 60000 eurolla.

-Tontti on tällä hetkellä kaavoitettu kahdelle pienkerrostalolle. Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa palvelukeskuksen rakentaminen, mikäli sopimukseen päädytään. Tontti on hyvä – on lähdetty siitä, että paikka on helposti saavutettavissa, kunnanjohtaja Jari Keskitalo toteaa.

Kunnanhallitus hyväksyi suunnitelman ja maankäyttöluonnoksen. Lisäksi hallitus päätti ilmoittaa kaavan vireille tulosta ja asettaa suunnitelman sekä luonnoksen nähtäville.

Attendon uusi palvelukeskus on suunniteltu 40-paikkaiseksi. Yhtiö suunnittelee rakentavansa samaan yhteyteen myös keskuskeittiön, joka huolehtisi koko Humppilan kunnan tarvitsemasta ruokahuollosta. Jos sopimus syntyy, Mäntyrinteen hoito- ja keittiöhenkilökunta siirtyisi vanhoina työntekijöinä uuteen palvelukeskukseen.

Mäntyrinteen myymisellä ja uuden palvelukeskuksen avulla Humppila pyrkii vähentämään kiinteistöihinsä liittyvää taloudellista riskiä. Tarkoituksena on myös turvata työpaikkoja, keventää velkataakkaa ja varmistaa nykyaikaisen asumispalveluyksikön rakentaminen kuntaan.

Attendo on sitoutunut tuottamaan tehostettua palveluasumista kilpailukykyiseen hintaan. Attendon tarjoamalla hintatasolla säästöä syntyisi 40 asuinpaikan osalta noin 400000 euroa vuodessa nykytilanteeseen verrattuna. FL

 

Aiheesta aiemmin:

http://www.forssanlehti.fi/uutiset/30606-mantyrinteen-pelkona-petajainen-alamaki

http://www.forssanlehti.fi/uutiset/28075-vanhukset-halutaan-pitaa-lahella

http://www.forssanlehti.fi/uutiset/28034-humppila-avaamassa-ovet-attendolle

Uusimmat