Lounais-Häme

Aurinkoenergia-ala tuplaamassa volyyminsa myös ensi vuonna

Urjalan kunta on mukana kuntien yhteishankinnassa aurinkoenergian käytön lisäämisessä. Urjalassa GreenEnergy Finland on asennuttanut 50 aurinkopaneelia kunnantalon katolle, 40 aurinkopaneelia kunnan varikon katolle ja 114 paneelia jätevesipuhdistamolle.

-Aurinkokennot hankittiin kaikkiaan 144 kuukautta eli 12 vuotta kestävällä leasing-sopimuksella, ja aurinkoenergialla saatu kustannushyöty käytetään suoraan leasing-sopimuksen kattamiseen, kunnaninsinööri Kimmo Virta kertoo.

12 vuoden jälkeen aurinkopaneelit siirtyvät kunnan omistukseen.

Urjalan kunnan sähkölasku on vuositasolla kaikkiaan yli 300 000 euroa. Tuolloin laskussa on mukana myös esimerkiksi katuvalaistus. Kunnantalossa sähköä käytetään vuodessa noin 6 600 euron arvosta.

Kunnantalon katolla olevista paneeleista maksetaan leasing-maksuja sähköntuotanto-arvioiden mukaan noin 1 600 euroa vuodessa.

 

Virta sanoo kunnan keräävän nyt kokemuksia aurinkoenergian käytöstä. Virtaa kiinnostaa akaalaisena omakotitaloasujana aurinkoenergian käyttöönotto myös kotonaan.

-Alle 10 000 euroon jäävä investointi on kuitenkin vielä sen verran kallis kertarysäys, että leasing voisi olla kiinnostavampi vaihtoehto.

 

Kunnan aurinkoenergian käytöstä kerätään nyt vuosi tietoa.

Lumimyräkkäaamuna viime torstaina kunnantalon aurinkopaneelit näyttivät sähköntuotannoksi sataneen lumen vuoksi puhdasta nollaa.

Virta epäilee, että verkkoyhtiöt tulevat aurinkoenergian suosion kasvaessa nostamaan tuntuvasti sähkönsiirtomaksuja, koska paikalla käytetystä aurinkoenergiasta ei hinnakkaita siirtomaksuja tarvitse maksaa.

 

Somerolaisen kuivurinvalmistaja Arskametalli oy:n toimitusjohtaja Janne Käkönen sanoo aurinkoenergian käyttöönotossa kiinnostaneen omavaraisuuden lisääminen ja ekologisuus.

Vuotuisesta sähköntarpeesta tehtaan katolle asennetut 88 aurinkopaneelia tuottavat 14–17 prosenttia. Kolmen kuukauden ylijäämäsähköstä Fortum on maksanut noin 700 euron hyvityksen. Kaikkiaan Arskametalli investoi aurinkoenergiaan noin 40 000 euroa verottomana hintana.

Viime viikolla aurinkopaneeleita asennettiin myös Forssassa sijaitsevaan Hevossillan museotilalla Tampereentien varrella.

Lähes tuhannen euron sähkölaskuun haetaan noin viidenneksen säästöjä. Asennettavana oli kaikkiaan 48 aurinkopaneelia. Kaikkiaan investointi maksaa noin 18 000 euroa.

Lisäksi on ekologisen tendikästä paistaa piirakoita aurinkoenergialla. FL

 

Uusimmat