Lounais-Häme

Aurinkosähkön tuotanto kasvoi vuodessa voimakkaasti

Yhä useampi pientalo käyttää aurinkopaneelia. Kuva: Markku Åberg
Yhä useampi pientalo käyttää aurinkopaneelia. Kuva: Markku Åberg

Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti on lisääntynyt 82 prosenttia vuodessa. Vuoden 2018 lopussa sähköverkkoon liitettyä aurinkosähkötuotantoa oli noin 120 megawattia (MW), selviää Energiaviraston sähkön jakeluverkonhaltijoilta keräämistä alustavista tiedoista.

Sähköverkkoon liitetyn sähkön pientuotannon (alle 1 MW yksiköt) kapasiteetti oli viime vuoden lopussa yhteensä noin 201 MW. Tästä suurin osa (60 prosenttia) on aurinkosähköä. Sähkön pientuotanto vastaa reilua 1 prosenttia Suomen sähkön kokonaistuotantokapasiteetista.

Aurinkosähkön pientuotanto on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Aurinkosähköntuotannon osalta Suomessa on tällä hetkellä yksi yli 1 MW:n laitos. Lisäksi sähköverkkoon kytkemätöntä aurinkosähkökapasiteettia on arviolta runsaat 20 MW, joka jakautuu yli 50 000 pientalolle, erityisesti vapaa-ajan asunnolle. Kaikkiaan Suomessa on yli 2 miljoonaa pientaloa, joista noin neljäsosa on vapaa-ajan asuntoja.

Kokonaisuudessaan verkkoon liitetyn sähkön pientuotannon kapasiteetti kasvoi vuoden 2018 aikana 37 prosenttia.

Fingerpori

comic