Lounais-Häme

Autot ja junat saivat ihmiset liikkeelle

Jo kaukaa kuuluu höyryveturin pillin puhallus, kun juna puksuttaa Humppilan suunnasta kohti Jokioisten Minkiön asemaa.

Hämeenlinnalainen Lahtisen perhe odottelee junan tuloa asemalaiturilla. Jussi ja Katja Lahtinen olivat tuoneet 3-vuotiaan Idan ja 2-vuotiaan Elsan junareissulle.

-Kävimme täällä ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, Katja Lahtinen kertoo.

 

Pariskunta pitää junista tai oikeastaan nostalgiasta. Höyryveturi ei luonnollisesti kuulunut nuoren parin lapsuuden menopeleihin eikä lättähattukaan, jonka kyytiin he pääsivät toisessa museorautatietapahtumassa.

-Olemme ajaneet lättähatulla Porvoossa, höyryjunalla Hyvinkäällä ja Gotlannissa. Juniin liittyviä tapahtumia järjestetään aika paljon.

Ruotsalainen höyryveturi on Lahtisten mukaan aivan samanlainen kuin suomalainenkin. Ainakaan nostalgiamatkalaisille eroja ei näkynyt.

Lahtisille tekniikalla ei sinänsä ole merkitystä.

-Gotlannissa entisöity pätkä oli lyhyt, mutta sielläkin yritetään entisöidä rataa pitemmältä matkalta niin kuin täälläkin, pariskunta tietää.

 

Katja Lahtinen muistaa kulkeneensa pienenä hämeenlinnalaisena vain sähköjunalla. Perheen tytöt ovat vielä tällä hetkellä niin pieniä, ettei heille ole syntynyt intohimoa juniin. Ainakaan vielä.

-He kulkevat mukana eivätkä pane hanttiin, Lahtinen naurahtaa.

Perhe aikoo tulla kesän aikana toisenkin kerran Jokioisille. He nimittäin kävivät jo viime vuonna lasten maatalousnäyttelyssä ja Idan innostus vakuutti vanhemmat, että uusi reissu täytyy tehdä.

 

Vaikka kyse oli maatalousnäyttelystä, niin Katja Lahtisen mukaan Ida innostui myös paikalla olleesta palo- ja poliisiautosta.

-Lasten kanssa mennään lasten aikataulun ja tarpeiden mukaan. Jos aikuiset saavat kulttuuriannoksensa siinä sivussa, niin aina parempi.

Tänä kesänä he aikovat käydä myös Hämeenlinnan lastentapahtuma Hippaloissa.

-Kesään kuuluu tietenkin myös tavallista olemista uinti- ja sienireissuineen.

Jokioisilla he aikoivat tutustua myös vanhoihin autoihin.

 

Forssalainen Marika Mäkelä tutki autoja poikiensa Joscan, 10, ja Justuksen, 3, kanssa.

-Olemme aiemminkin käyneet museorautatiellä, mutta nyt tulimme lähinnä autojen takia, Mäkelä kertoo.

Justus on nimittäin automiehiä. Minkiön aseman pihalle parkkeeratuista autoista paras on kuulemma ralliauto, tai ehkä sen viereen parkkeerattu sininen Kleinbus.

Josca miettii, että Volkkaribussilla olisi kiva lähteä ulkomaille. Hän pitää itse eniten legoautoista.

Justukselle hän on antanut joitakin omia pikkuautojaan.

 

Mutta miksi pojat pitävät autoista?

-Ehkä siksi, että ne menevät niin kovaa, Josca miettii

Junatkin ovat kivoja. Josca kertoo, että hän menee mieluummin junalla Humppilasta Tampereelle kuin autolla.

Kesämenot Mäkelän perheessä liittyvät usein autoihin. Elokuinen Pick-Nick-tapahtuma kuuluu menolistaan.

-Käymme myös huvipuistoissa.

-Linnanmäki on paras, Josca huomauttaa.

 

Justus ei vielä osaa sanoa omaa suosikkiaan. Kesään kuuluu myös käynti joko Korkeasaaressa tai Ähtärissä. Niin ja Tukholman risteily tietenkin.

Mökkeilyäkin mahtuu kesään. Mäkelät viettävät viikon Tammisaaren mökillä.

10-vuotiaalla kesä on kuitenkin edessä.

-Koulun päättyminen oli kivaa ja ei-kivaa. Kivaa, kun ei tartte tehdä mitään, mutta se ei ole kivaa, ettei kavereita näe niin paljon, Josca summaa. FL

 

Uusimmat