Lounais-Häme Urjala

Autot romuttuivat nokkakolarissa Urjalassa

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta Urjalaan Tuomistonmäentielle maanantaiaamuna kello 3.55 aikaan.

Punkalaitumentiellä Urjalassa rutisi pelti keskiviikkona alkuillasta, kun kahden henkilöauton meno päättyi nokkakolariin Tursan ja Hollon sillan välillä.

Toinen autoista ajautui ojaan toisen jäädessä keskelle tietä. Tie oli hetken aikaa suljettuna, kun Pirkanmaan pelastuslaitos raivasi kolaripaikkaa.

Autot vaurioituivat ajokelvottomiksi, mutta kuljettajat selvisivät säikähdyksellä.

– Kumpikaan kuljettaja ei loukkaantunut yhteentörmäyksessä. Heidän ajonopeutensa oli ollut hidas, mutta tie oli tosi liukas, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Heikki Havukainen.

Havukainen neuvoo autoilijoita kiinnittämään erityistä huomiota tienpintaan, kun päivän nollakeli alkaa iltaa kohti pakastua.

Uusimmat

Näkoislehti

10.8.2020

Fingerpori

comic