Lounais-Häme

Avin seuranta Hämeen poliisista: Suuri työmäärä aiheuttaa haitallista kuormitusta etenkin rikostutkinnassa

Poliisien kokeman haitallisen kuormituksen taustalla on usein se, että rajalliset määrärahat edellyttävät työntekijöiden vähentämistä samalla, kun työmäärä on kasvanut. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala
Poliisien kokeman haitallisen kuormituksen taustalla on usein se, että rajalliset määrärahat edellyttävät työntekijöiden vähentämistä samalla, kun työmäärä on kasvanut. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala

Liiallinen työmäärä ja jatkuva kiire aiheuttavat haitallista kuormitusta erityisesti rikostutkinnassa työskenteleville poliiseille, selvisi Etelä-Suomen aluehallintoviraston (Avi) poliisiin viime ja tänä vuonna kohdistamassa työsuojeluvalvonnassa.

Valvonta kohdistui Poliisihallitukseen sekä poliisiasemiin pääkaupunkiseudulla, Hämeen poliisin alueella ja Kaakkois-Suomessa.

Tarkastuksia tehtiin yhteensä 58. Tarkastuksilla valvottiin laajasti työsuojeluun liittyviä asioita.

Poliisissa on tehty kuormituksen vähentämiseksi toimenpiteitä, mutta ne eivät Avin mukaan olleet riittäviä tai kohdistuivat vääriin asioihin.

Esimerkiksi pelkkä töiden organisointi ja koulutukset eivät riittäneet poistamaan haitallista kuormitusta, joka johtuu liiallisesta työmäärästä.

Tarkastuksilla saatujen tietojen mukaan poliisien kokeman haitallisen kuormituksen taustalla on usein se, että rajalliset määrärahat edellyttävät työntekijöiden vähentämistä samalla, kun työmäärä on kasvanut. FL

Uusimmat