Lounais-Häme

Baijerin osavaltiovaalitulos värisyttää Saksan hallitusta - Merkel voisi vedota EU:n vaikeuksiin vakauttaakseen tilannetta

Helsinki
15.10.2018, 10:40

Ulkomaat

Saksan hallituspuolueiden heikko vaalitulos Baijerin eilisissä osavaltiovaaleissa on lommo maan hallituksen uskottavuudelle, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Uskottavuutta taas tarvittaisiin kipeästi muun muassa brexit-sopimuksen neuvottelemiseen ja talousvaikeuksien kanssa painivan Italian pitämiseen ruodussa.
– Liittokansleri Angela Merkel on yleensä yrittänyt pitää hallitusjoukkojensa rivejä kasassa vetoamalla nimenomaan EU:n vaikeaan tilanteeseen. Tätäkin hallitusta muodostettaessa hän piti palopuheita siitä, että EU-integraatio on historiallisen vaikeassa tilanteessa, joka vaatii vahvaa, toimintakykyistä Saksaa, Tiilikainen kertoo.
– Sillä kortilla hän yleensä aina pelaa, sillä EU on Saksassa tärkeä tekijä, joka puhuttelee laajasti puoluekenttää. Kun hän on peräänkuuluttanut vahvaa Saksan hallitusta, rivien välissä hänen viestinsä on, että häntä tarvitaan siinä veturina.
Osavaltiovaaleissa Baijeria vuosikymmenet käytännössä itse hallinnut kristillisdemokraattien sisarpuolue CSU ja sosiaalidemokraattien SPD menettivät kumpikin yli 10 prosenttiyksikköä kannatuksestaan. CSU jäi yhä vahvimmaksi puolueeksi noin 37 prosentin kannatuksella, mutta SPD:n kannatus käytännössä puolittui puolueen pudotessa toiseksi suurimmasta puolueesta viidenneksi.
Vihreät nousivat Baijerin toiseksi suurimmaksi puolueeksi noin 17 prosentin kannatuksella. Maahanmuuttoa kritisoinut Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) nousi ensimmäistä kertaa Baijerin osavaltioparlamenttiin ja oli neljänneksi suurin puolue noin 10 prosentin kannatuksella.

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic