Lounais-Häme

Bar 54:n tiloihin uusi ravintola ensi keväänä

avintolatoiminta saa jatkoa toimintansa lopettaneen Bar 54:n tiloissa Forssassa. Uudet yrittäjät ovat ottaneet käyttöönsä kiinteistön kaikki kolme ravintolakäytössä ollutta tilaa.
Valppaat ohikulkijat ovat huomanneet kiinteistön pihalla olevan siirtolavan. Vahvasti uuden ravintolan alkuvalmisteluissa mukana oleva forssalainen Ahmet Aydin vahvistaa, että entisen Bar 54:n tiloissa on aloitettu vanhan ravintolan purkutyöt. Myös entisen Rock’s Cafen ja Kattoterassin tiloissa on aloitettu remontti.
Aydin, joka tunnetaan seudulla parhaiten Tammelan Martin Krouvin yrittäjänä, kertoo että Bar 54:n tilat kiinteistön kellarikerroksessa on tarkoitus avata yleisölle maaliskuun aikana.
Uuden yrittäjän tarkoituksena on avata kaikki kolme ravintolatilaa ensi vuoden aikana. Vaasassa asuva Faruk Karaaslan ei kuitenkaan osaa vielä tarkalleen kertoa milloin katutason ja ykköskerroksen tilat avataan.
– Terassi on joka tapauksessa auki kesällä, Karaaslan ja Aydin kertovat.
Yrittäjien mukaan alakerran ravintolassa muutokset ovat suurimmat. Rock’s Cafen tai terassin liikeidea ei juuri muutu, eikä ulkoasuunkaan tehdä radikaaleja muutoksia.
– Tavoitteena on, että terassilla tarjoillaan myös ruokaa, Aydin kertoo.
Alun perin Aydinin oli tarkoitus ottaa yksin vetovastuu uusista ravintoloista. Sitten hänelle sattui tapaturma, jonka vuoksi hän joutuu tällä viikolla jalkaleikkaukseen.
– En tiedä, kuinka pitkään olen sairauslomalla. En halunnut ottaa uusia ravintoloita vastuulleni tässä tilanteessa. Onneksi löysin tilalleni tutun yrittäjän, joka oli halukas tulemaan Forssaan. Muiltakin kysyin, mutta he eivät olleet asiasta kiinnostuneita, Aydin selvittää.
Karaaslanilla on aiempaa kokemusta ravintola-alalta. Hän työskennellyt alan töissä erityisesti turistikaudella Turkin Alanyassa. Suomessa hän ei ole aiemmin toiminut yrittäjänä.
Aydin kertoo saaneensa sosiaalisessa mediassa “satoja tiedusteluja” siitä, mikä hänen roolinsa on uuden yrityksen perustamisessa.
– Toistaiseksi olen äänetön yhtiömies. Vuoden päästä tilanne voi olla eri – tai sitten ei, Aydin sanoo.
Hän kertoo, että Martin Krouvin toiminta Tammelassa jatkuu ennallaan, eikä hänen sairauslomallaan ole siihen mitään vaikutusta.
Taloyhtiön toimitusjohtaja Jukka Polso kertoo, että lopettaneen ravintolayrityksen konkurssipesä hallinnoi vielä uudelleen vuokrattua kiinteistöä. Polson mukaan taloyhtiö on kuitenkin ottanut haltuunsa kaikki konkurssipesän omistuksessa olleet Kartanonkatu 9:n ravintolatilat ja ne on vuokrattu eteenpäin Karaaslanille.
Uuden yrittäjän taloyhtiön kanssa solmima vuokrasopimus on kolmivuotinen. Polson mukaan uusi yrittäjä on vuokrannut ravintolatilojen lisäksi myös saunaosaston Kartanonkatu 9:ssä. Kaikkiaan uuden yrityksen käytössä on peräti 1200 neliömetriä liiketilaa. FL

Asiasanat