Lounais-Häme

Black Friday saa tänään aikaan ostomaniaa - Forssalaisyrittäjä: "Ei sentään ihan Ameriikan malliin"

Kun yrittäjä Päivi Heinämäki perjantaiaamuna saapuu työpaikalleen, häntä tuskin odottaa Hushållska-liikkeensä ympäristössä kymmenien ihmisten voimalla kiemurteleva asiakasjono. Odotettavissa ei liene kyynärpäätaktikointiakaan, nyrkkien käytöstä tai kiivaasta kilpajuoksusta puhumattakaan.

-Jonoa ei oven takana taatusti ole, Päivi Heinämäki naurahtaa.

 

Neljä vuotta sitten Heinämäki koki, millainen on yhdysvaltalainen Black Friday.

-Ei siellä sentään ihan nyrkistä saanut, mutta ei paljon puuttunutkaan. Tungos oli valtava, ja ihmiset keräsivät alennustuotteita kilpaa. Kauppoihin piti jonottaa, koska sisälle eivät kaikki halukkaat mahtuneet.

Vauhtisokeus oli viedä Heinämäenkin.

-Minulla oli sukkia jo sellainen kuorma, että siltä olisi riittänyt pienelle kylälle pitkäksi aikaa. Lopulta kuitenkin järki voitti, ja palautin sukat, hän muistelee visiittiään Las Vegasin outlet-alueella.

 

Hänen mukaansa forssalainen versio yhdysvaltalaisesta Black Fridaysta on huomattavasti maltillisempi.

-En ole aikaisemmin tällaista perjantaita liikkeessä pitänyt. Nyt päätin katsoa, miten tällainen Forssassa ottaa tulta. Moni liike ja kauppakeskukset ovat nyt lähteneet mukaan, Heinämäki kiittelee.

Hänen mukaansa forssalaisasiakkaiden kannattaisi luottaa oman kaupungin valikoimiin ja ainakin katsastaa ne ennen kuin lähtevät muualle ostosten perään.

-Itsekin pyrin käyttämään forssalaisia liikkeitä, täällä on hyvät valikoimat ja ostosmahdollisuudet.

 

Veronpalautukset tipahtelevat niitä saavien tileille vasta joulukuun puolella, ja siitä yleensä katsotaan joulumyynnin alkavan. Heinämäki kannustaa kuitenkin olemaan hereillä jo nyt.

-Jos normaalisti kyttää muita alennusmyyntejä, nytkin kannattaa olla tarkkana ja hankkia vaikka joululahjat ajoissa, hän vinkkaa. FL

 

Fingerpori

comic