Lounais-Häme

Bottas: Hamilton juhlii mestarina viimeistään Meksikossa

Austin
19.10.2018, 13:16

Urheilu-uutiset

Valtteri Bottas uskoo tallikaverinsa Lewis Hamiltonin varmistavan formula ykkösten maailmanmestaruutensa joko sunnuntaina Yhdysvaltain Austinissa tai viimeistään viikon päästä Meksikossa. Hamilton tähyää viidenteen maailmanmestaruuteensa.
– Lewisilla on hyvät mahdollisuudet. F1 on kuitenkin kilvanajoa, ja Austiniin on luvassa vaihtelevaa säätä ja sadetta. Ennustaminen on vaikeaa, Bottas ennakoi Texasissa.
Hamiltonilla on MM-pisteissä 67 pisteen etumatka Sebastian Vetteliin, kun kaudesta on ajamatta neljä kilpailua. Kauden jännitys voi latistua jo Austinin kisan jälkeen, sillä Hamilton ja Mercedes ovat olleet vakuuttavia kauden vanhetessa.
– Olemme oppineet jokaisesta virheestä ja pystyneet kehittämään autoa. Emme ole ottaneet mitään valtavaa kehitysloikkaa, mutta parannusta on tullut hiljalleen kauden aikana, Bottas selitti.

Hamilton hallitsee kelin muutokset

Hamiltonin mestaruustaipaleen salaisuuksina Bottas pitää brittikuljettajan valtavaa menestyksen paloa, lahjakkuutta, kokemusta ja kykyä sopeuttaa ajoaan erilaisiin oloihin.
– Saatan esimerkiksi hävitä hänelle joissakin mutkissa, joten hänen nopeuteensa löytyy aina selitys.
Bottas kertoo olevansa sinut tämän kauden kanssa. Hän on auttamatta tallin kakkoskuljettaja, mutta motivaatiota riittää jäljellä oleviin kisoihin.
– En voi antaa periksi kauden lopussa ja vain kurvailla kisoja läpi. En ole sellainen. Haluan onnistua aina, kun istun formula-autoon.
– Haluan olla hyvä aika-ajossa, ja sen jälkeen katson, mihin on mahdollisuuksia. Onnistumiseni on eduksi myös tallille, Bottas muistutti.
Asetelmien muuttuminen ensi kaudella edellyttää Bottakselta parempaa alkukautta kuin mihin hän nyt pystyi.
– Jos piste-ero on pieni, voimme taistella tasaisesti. Nyt Lewis oli niin selvästi edellä, että tiesin, mikä on pelin henki.

STT

Kuvat:

Fingerpori

comic