Lounais-Häme Forssa

Brändityö käyntiin Forssassa – Kyselyllä kerätään forssalaisten näkemyksiä kotikaupungistaan

Forssan kaupunki on käynnistänyt brändityön. Brändistrategian on tarkoitus olla valmis vuoden loppuun mennessä.
Forssan Kehräämöalue voisi olla yksi kaupungin valttikorteista. Kuva: Lassi Puhtimäki
Forssan Kehräämöalue voisi olla yksi kaupungin valttikorteista. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan kaupunki on käynnistänyt brändityön ja avannut Forssan asukkaille brändikyselyn. Kyselyllä pyritään kartoittamaan forssalaisten mielipiteitä ja näkemyksiä kotikaupungistaan.

Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi sanoo, että viestinnän tarve ja merkitys korostuu jatkuvasti.

– Tavoitteenamme on kiteytetty, yhtenäinen Forssa-brändi ja selkeä brändikäsikirja, jonka avulla meidän kaikkien on helppo viestiä ja jakaa ymmärrettävästi Forssan oikeita brändiominaisuuksia.

Tällä hetkellä suurin ongelma Forssan brändissä lienee Kesäniemen mukaan se, että selkeää brändiä ei ole.

– Forssa ja sen seutu tunnetaan järkivihreydestä ja kiertotaloudesta. Mukaan pitäisi saada myös vähän pehmeämpää näkökulmaa. Forssa on mainio paikka asua ja elää.

Brändikäsikirja tulee pohjautumaan kaupunkistrategian visioon järkivihreästä Forssasta. Sen lisäksi Kesäniemen mukaan ihmiset pitäisi saada näkemään ja kokemaan Forssa.

– Vierailijat niin kotimaasta kuin ulkomaistakin yllättyvät, kun näkevät Forssan. Vehreät puistot ja tiilirakennusmiljööt saavat Forssan näyttämään kuin keskieurooppalaiselta kaupungilta.

Naapurissa työ on tuottanut tulosta

Forssan naapurikunnassa Tammelassa brändityö aloitettiin kolmisen vuotta sitten, ja työ on tuottanut tulosta: vierailijamäärät ja saatu huomio eri medioissa on kasvanut merkittävästi.

Kesäniemen mukaan Tammela on mainio esimerkki siitä, että brändityöllä on vaikutusta ja merkitystä. Naapurikunnan onnistunut työ ei kuitenkaan ollut syynä sille, miksi brändityöhön ryhdyttiin myös Forssassa.

– Brändityötä oli suunniteltu jo aiemmin, ja sille oli varattu budjetista rahaa, Kesäniemi sanoo.

Lue lisää: Onko Tammelan luontokuntabrändi täysosuma? ”Meistä puhutaan ja Tammelassa vieraillaan vuosi vuodelta enemmän”

Työn ensimmäisessä vaiheessa tehdään ennakkokyselyjä, joihin muun muassa asukkaat, yritykset, opiskelijat ja matkailijat pääsevät osallistumaan. Sen jälkeen kohderyhmäkyselyjen tuloksia käsitellään työpajoissa, joihin forssalaisia tahdotaan mukaan.

– Näiden pohjalta rakennamme brändikäsikirjan ensimmäisen version, jota kaikki halukkaat pääsevät kommentoimaan.

Brändistrategian on tarkoitus olla valmis vuoden loppuun mennessä. FL

Kyselyyn pääset vastaamaan täällä. Vastausaikaa kyselyyn on 29. toukokuuta asti.

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic