Lounais-Häme Somero

Bussi ja henkilöautoja tuhoutui Somerolla – Tuhopolton mahdollisuutta ei ole poissuljettu

Someron yöllisessä tulipalossa tuhoutui linja-auto ja henkilöautoja. Kuva: Simo Päivärinta.

Linja-auto ja henkilöautoja tuhoutui tulipalossa Someron keskustassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Joensuuntielle hieman ennen kello kolmea. Ilmoituksen palosta teki autoliikkeen omistaja.

Viranomaisten saapuessa paikalle autoliikkeen pihalla oleva linja-auto oli tuhoutunut täysin. Linja-auto paloi niin voimakkaasti, että lämpö ja savu vaurioittivat myös muita liikkeen autoja. Alustavan tiedon mukaan vaurioituneita autoja on neljä ja vahingot ovat jäämässä alle 10 000 euroon.

Tuli oli vaarassa levitä myös liikerakennukseen. Rakennuspalon ehkäisemisestä varmistuakseen pelastuslaitos purki rakennuksen kattopeltejä.

Pelastuslaitos sammutti ajoneuvot, eikä tulipalosta aiheutunut henkilövahinkoja.

Salon poliisi tutkii palon syttymissyytä. Tuhopolton mahdollisuutta ei ole poissuljettu. FL

Juttua on päivitetty klo 12:12. Vaurioituneiden autojen määrää on tarkennettu kahdesta neljään. Lisätty tuhopolton mahdollisuus ja vahinkojen suuruus.

Uusimmat