Lounais-Häme

Bussivuorot jäämässä päätepysäkille Somerolla

 

Ainakin kaksi bussivuoroa on vaarassa loppua Somerolla. Ely-keskus pyysi kaupungilta lausuntoa vuoroista.

Kaupungin mielestä vuoroja ei saisi lakkauttaa.

Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen ei kuitenkaan usko, että kaupungin toiveilla on suurta merkitystä.

-Todennäköistä on, että vuorot loppuvat, vaikka kaupunki perustelisi asian miten päin tahansa.

Vaarassa on kello 17 vuoro Somerolta Saloon ja kello 7.35 vuoro Somerolta Pitkäjärvelle.

Lisäksi lopettamisuhka koskee osittain muitakin Somerolla pysähtyviä vuoroja, muun muassa bussivuoro, joka lähtee Somerolta Helsinkiin kello 15.05, on vaarassa loppua.

Vuoroja liikennöi J Vainion Liikenne ja Pohjolan liikenne.

Kaupungin mukaan vuorot ovat välttämättömiä lukiolaisten ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusten turvaamiseksi. Vuorojen lakkauttaminen aiheuttaisi merkittäviä ongelmia kuljetusten uudelleenorganisoinnissa. FL

 

Fingerpori

comic