Lounais-Häme

DA-Group kokoaa tarkkuusmekaniikan valmistuskeskittymää Forssan Kassimäkeen

DA-Group -konsernin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi sanoo yrityskaupalla vahvistettavan merkittävästi Kassimäkeen perustettua huippuluokan tarkkuusmekaniikan valmistuskeskittymää.

Kotiniemi toteaa, että HeViMetin muoviteollisuuden tarvitsemien muottien valmistuksen saaminen saman katon alle DA-Groupin muun tuotannon kannassa tarjoaa paljon mahdollisuuksia kehittää suuren työstötarkkuuden sekä korkeiden laatuvaatimusten valmistusprosesseja koko konsernin tuotantoketjussa.

DA-Groupin oma mekaniikan valmistus liitetään osaksi HeViMetin toimintaa.

Tällä hetkellä HeViMet työllistää Kassimäessä yhdeksän henkilöä. DA-Group työllistää kaikkiaan sata henkilöä, joista parikymmentä on Tampereella.

HeViMetin toimitusjohtaja Vili Heiskanen jatkaa yrityksen johdossa. Hän perusti yrityksen vuonna 2015.

Aiemmin yritys toimi Somerolla, jossa sen juuret ulottuvat muottien valmistajana aina 1950-luvulle.

HeViMet jatkaa ruiskupuristusmuottien valmistusta globaalisti toimiville yrityksille, jotka puolestaan valmistavat tuotteita tai niiden osia muovista. HeViMet on yksi harvoista muottivalmistajista Suomessa, koska muottien valmistusta on systemaattisesti siirretty mm. Kiinaan. Suomalaiset muovivalmistajat ovat kuitenkin pikkuhiljaa palaamassa kotimaisten muotinvalmistajien asiakkaiksi, koska tuontimuotteja joudutaan usein korjaamaan ja se vie paljon aikaa.

Yksi muovituotteiden valmistuksessa käytettävä teräksestä valmistettu muotti voi painaa noin sadasta kilosta tuhansiin kiloihin. Yhdellä muotilla voidaan valmistaa yli miljoonakin tuotetta, kunhan muotteja huolletaan säännöllisesti. Yksittäisen muotin hinta voi nousta yli 100 000 euron.

-HeViMet on valmistanut muotteja lasten muovimukeista, led-linsseihin ja aina puolustussektorin laitteiden tarpeisiin. HeViMetin ammattilaiset ovat suunnitelleet ja valmistaneet muotteja myös muihin arkisiin esineisiin kuten puutarhatyökaluihin, Heiskanen sanoo.

DA-Group –konserniin liittymisen myötä HeViMet pystyy investoimaan tuotantoon merkittävästi enemmän kuin itsenäisenä toimijana ja on jo tilannut Sveitsistä vajaat miljoona euroa maksavan täysin automatisoidun 5-akselisen tarkkuustyöstökeskuksen.

Robotiikan avulla työstökone voi työskennellä miehittämättömänä öisin ja viikonloppuisin. HeViMet myy työstöpalveluita myös muille palveluita tarvitseville.

Heiskanen ihmettelee nuorena metallialan yrittäjänä sitä, että ala ei kiinnosta nuoria. Hänen mukaansa mielikuvat likaisesta konepajasta ovat vääriä. Hän voisi tehdä työtä työstökoneella puku päällä, mutta käy toki vaihtamassa pukunsa työhaalariin ennen kuin lähtee työstämään muotteja muiden osaajien kanssa yrityksellä nykyisin käytössä olevaan 1 600 neliömetrin tehdashalliin.

Hallista löytyy myös ruiskupuristuskone, jolla voidaan koeajaa valmistettu muotti ja näin ollen varmistaa sen toimivuus ennen asiakkaalle toimittamista. FL

 

 

Uusimmat