Lounais-Häme

Danske Bank keskustelee yhdysvaltalaisviranomaisten kanssa rahanpesusotkustaan

Kööpenhamina
04.10.2018, 14:08

Talous

Danske Bank ilmoittaa keskustelevansa yhdysvaltalaisviranomaisten kanssa pankin Viron-yksikön laajasta rahanpesusotkusta. Pankki kertoo saaneensa Yhdysvaltojen oikeusministeriöltä tietopyyntöjä, jotka liittyvät Viron-yksikköä koskevaan tutkintaan.
Pankki on myöntänyt, että suuri osa Viron-yksikön kautta vuosina 2007-2015 virranneista yli 200 miljardista eurosta on ollut rahanpesua. Danske Bankin toimitusjohtaja Thomas Borgen erosi rahanpesuepäilyjen takia.
Väliaikainen toimitusjohtaja Jesper Nielsen kommentoi tiedotteessa pankin tekevän yhteistyötä yhdysvaltalaisviranomaisten kanssa.
– On kuitenkin liian aikaista spekuloida tutkintojen lopputuloksilla, Nielsen sanoo.
Financial Times kirjoittaa, että asiantuntija-arvioiden mukaan Danske Bankia voivat uhata jopa miljardiluokan sakot.
Syyskuussa ilmi tullutta sotkua tutkitaan laajasti. Euroopassa sitä selvittelevät esimerkiksi Tanskan, Viron, Sveitsin ja Britannian finanssivalvontaviranomaiset.
Euroopan komissio on myös vaatinut selvitystä sotkuun johtaneista valvontapuutteista. Komissio on kirjelmöinyt asiasta Euroopan pankkiviranomaiselle EBA:lle ja pyytänyt virastoa selvittämään, mikä valvonnassa meni pieleen.

Määräys: Suuriin sakkoihin valmistauduttava

Danske kertoi myös saaneensa määräyksen Tanskan finanssivalvonnalta, että sen on vahvistettava vakavaraisuuttaan. Pankki ilmoitti tämän johdosta keskeyttävänsä osakkeiden takaisinosto-ohjelmansa. Pankki oli suunnitellut ostavansa osakkeita helmikuun loppuun mennessä kymmenen miljardin Tanskan kruunun edestä (1,34 miljardin euron).
Ennen ohjelman keskeyttämistä pankki oli ostanut takaisin osakkeita 6,8 miljardin kruunun arvosta.
Dansken pörssikurssi oli alkuiltapäivällä vajaan neljän prosentin laskussa. Vuoden alusta Dansken pörssikurssi on rahanpesujupakan seurauksena vaipunut jo yli kolmanneksen.

https://www.ft.com/content/b09a1882-c7a4-11e8-ba8f-ee390057b8c9

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic