Lounais-Häme

Demareiden valinnat valmiina

Forssan luottamushenkilöiden paikkajako odottaa vielä kokoomuksen ja keskustan valintoja. Forssan työväenyhdistys teki omat luottamushenkilövalintansa tällä viikolla.

Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ovat myös valintansa tehneet.

Paikkajako tulee viralliseksi ensimmäisessä valtuuston kokouksessa kesäkuun 19. päivä.

Demareilla on valtuustossa 14, kokoomuksella kymmenen, keskustalla seitsemän, vasemmistoliitolla kuusi, perussuomalaisilla kolme, vihreillä kaksi paikkaa ja kristillisdemokraateilla yksi paikka.

 

Demarit johtaa uudella kaudella kaupunginhallitusta ja kahta lautakuntaa.

Työväenyhdistyksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan mukaan paikkajakopäätökset tehtiin rakentavassa hengessä.

-Päätökset tehtiin yksimielisesti, ilman äänestyksiä, Lepola sanoo.

Kaupunginhallituksessa demareilla on nyt neljä paikkaa, kokoomuksella kolme, keskustalla kaksi, vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla yksi.

 

Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajana aloittaa äänikuningatar Lepola.

-Haluan luoda hallitukseen luottamuksellisen hengen, jotta kaikki uskaltavat sanoa mielipiteensä. Asiat pitää ottaa asioina eikä olla vain periaatteesta vastaan.

Lepola lisää, että forssalaisten pitää pystyä luottamaan siihen, että asioita viedään eteenpäin.

-On myös tärkeää, että meillä on omassa ryhmässä samanlaiset linjat asioissa.

Muut kaupunginhallituksen demarijäsenet ovat Tarja Rajahalme-Tahvanainen, Ilkka Joenpalo ja Matti Uutela.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana Emmi Lintonen sai myös paikkansa hallituksen pöydän äärestä, vaikkei hänellä olekaan äänioikeutta.

Lepolan henkilökohtaisena varajäsenenä kaupunginhallituksessa tulee olemaan Ritva Aho. Rajahalme-Tahvanaisen Kirsi Laine-Mäki. Joenpalon Tomi Karlsson ja Uutelan Vesa Niininen.

 

Kokoomus valitsee omat paikkansa keskiviikkona. Ainoa selvä asia on, että kokoomus saa valtuuston puheenjohtajuuden.

Mika Penttilä (kok.) johtaa valtuuston kokouksia seuraavan nelivuotiskauden ajan.

-Hallituksen puheenjohtajuus on työläämpi kuin valtuuston. Valtuuston puheenjohtajan paikka on lähinnä edustuksellinen, Penttilä toteaa.

Hän tosin sanoo, että menneellä kaudella valtuuston puheenjohtaja on joutunut poikkeuksellisesti puuttumaan päätöksentekoon.

Penttilä toivoo, että tulevalla kaudella päätöksenteko sujuisi paremmissa merkeissä.

Tulevasta paikkajaosta Penttilä sanoo, että sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajuus on merkittävä tehtävä.

-Forssan kokoisessa paikassa puheenjohtajuudella on merkitystä. Lautakunnasta tulee usein puheenjohtajansa näköinen.

 

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajuus pysyy edelleen demareille. Lautakunnan puhetta johtaa Vesa Niininen.

Aiempi demaripuheenjohtaja oli monitoimikeskuksen rakentamisen kannalla; Niininen ei.

-Koulujen täytyy olla kunnossa, mutta monitoimikeskus ei ole ratkaisu.

Niininen ei näe monitoimikeskusta vetovoimatekijänä eikä hän koe, että koulut olisivat niin huonossa kunnossa, että ne pitäisi korvata yhdellä isolla koululla.

Hänen mielestään isossa koulussa on vaarana, että ryhmäkootkin kasvavat ja sitä myöden opetuksen taso voi heikentyä.

-Mutta katsotaan, mihin tilanne menee. Paljon asioita on vielä auki, Niininen summaa.

 

Muut sivistys– ja tulevaisuuslautakunnan demarijäsenet ovat Pasi Vikman, Saara Jokinen, Jennica Kainulainen ja Maaret Lahtinen.

-Lautakunnan puheenjohtajuus on merkittävä, vaikka lautakunnan kokoonpano on iso, Lepola sanoo.

13-henkisen lautakunnan päätettäväksi tulee vielä tämän vuoden puolella monitoimikeskuksen rakentaminen.

-Kunhan kaikki selvitykset tulevat, sivistysjohtaja antaa esityksensä lautakunnalle ja päätöksiä tehdään sen jälkeen yhdessä.

 

Yhdyskuntalautakuntaan tulee neljä demaria. Varapuheenjohtajan pestin saa Janne Vuorenmaa. Muut demarijäsenet ovat Tomi Karlsson, Kaija-Leena Niemi ja Ritva Aho.

Yhden oman paikkansa yhdyskuntalautakunnassa demarit luovutti vihreille. Kokoomus taas luovutti yhden yhdyskuntalautakuntapaikkansa kristillisdemokraateille.

Ympäristölupalautakunnan puheenjohtajan pestiä tulee vetämään demari Jouni Mäkelä. Toisena demarijäsenenä aloittaa Pirjo Takala.

Jaakko Henriksson aloittaa tarkastuslautakunnan demarijäsenenä ja Juhani Anttila keskusvaalilautakunnan.

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokuntaan demarit valitsivat Janne Vuorenmaan ja Mari Penttilän.

Demareiden edustajaksi maakuntavaltuustoon valittiin Ilkka Joenpalo ja maakuntahallitukseen Kaisa Lepola.

 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (hyky) hallituksen puheenjohtajaksi demarit nostivat Lepolan. Myös Joenpalo valittiin hykyn hallitukseen.

Hykyn yhtymäkokouksen varapuheenjohtajan paikalle valittiin Uutela.

Loimijoen Kuntapalveluiden (Loiku) ja Loimi-Hämeen Jätehuollon hallituksissa tulee olemaan demaripuheenjohtaja. Loikun puheenjohtajana aloittaa Emmi Lintonen ja Jätehuollon Eino Järvinen. FL

 

Uusimmat