Lounais-Häme

Didi Hoss säväytti

Pilvenmäellä ratkottiin perjantaina ensi viikon lauantaina ajettavan Pilvenmäki Specialin finalisteja ja kotivoiton toiveet tähän kisaan kasvoivat kun Mäki-Tulokkaan tallin Didi Hoss voitti illan ensimmäisen karsintalähdön näytöstyyliin.

Mika Forss käänteli tamman kärkeen jo reilun puolen kierroksen jälkeen ja kun päätöspuolikas sujui 14,0-kyytisesti, niin voittoon näytti jäävän kohtalaisen paljon ilmaa.

Toisen karsintalähdön korkanneen Enjoy´s Payceckin vireestä ei ihan täyttä kuvaa saatu, sillä voitto oli sille äärimmäisen helppo.

Pudasjärveltä Forssaan saapunut 5-vuotias ori joutui pikkuisen rutistamaan keulapaikan saadakseen, mutta sen jälkeen kaikki oli erittäin helppoa. Voittoaika oli 16,8, mutta enemmänkin olisi löytynyt mikäli tarve olisi vaatinut.

Suomenhevosten kovimmassa lähdössä nähtiin Peter Lindroosilta Julminin rattailla erittäin päättäväinen esitys. Pete siirsi menopelinsä keulaan ensimmäisen kaarteen jälkeen ja piteli matkalla sen verran vauhtia, että ulkoratoja reissannut pelisuosikki Oiva-Sointu oli maalisuoralla ymmärrettävän puhditon.

Julmin on vasta 6-vuotias eikä ypäjäläisoriin voittosumma kerro oikein mitään sen kyvyistä. Sekä Lindroos että valmentaja Esa Heikkinen hepan taustoja lähdön jälkeen selvittelivät, mutta ainakaan allekirjoittanut ei kavereitten puheista juurikaan selvää saanut.

T4-pelin, jonka vaihto oli niukasti alle 80 000 euroa, kolmannen kohteen vei Kari Venäläisen ohjastama Carlos La Renta antamatta muille mitään mahdollisuuksia.

Samaa konseptia käytti päätöskohteessa Tapio Perttunen William Pinen rattailla ja näin nelkun arvoksi tuli 21,30 euroa.

-Ruuna on viime aikoina rauhoittunut, vaikka se tänään ensimmäisessä lämmityksessä temppuilikin. Toisessa se oli jo sen verran rauhallinen, että päätin ajaa lähdön keulasta.

Perttunen jatkoi voittoputkeaan myös kahdeksannessa lähdössä, jossa Gaiana lunasti paikan ensi lauantain finaaliin. Karsintavoittajina finaaliin etenivät myös Better Boss ja New Life Wheels.

Pilvenmäki Specialin finaali juostaan Forssan Toto76-ravien yhteydessä viikon kuluttua lauantaina. FL

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat