Dokumentti saamelaisista nostaa valokiilaan sulauttamispolitiikan, jossa luonnonvarojen riisto ja kulttuurisen pääoman omiminen on arkipäivää
Saamelaiset ovat oma kansansa neljän valtion sisällä.
Palkitun ohjaajan, itsekin saamalaisen Suvi Westin viiteen osaan jaettu Eatnameamet – Hiljainen taistelumme on kiukkuinen ja asioista suoraan puhuva episodielokuva, joka potkaisee katsojaa näkemään ja ymmärtämään, etteivät täällä Suomen lintukodossa jotkut asiat ole yhtään sen paremmalla tolalla kuin muuallakaan maailmassa.
Siinä missä alkuperäiskansojen ahdinko ja kolonialismi helpoiten piirtyy muistikartalle amerikkalaisten tavasta kohdella intiaaneja, myös meillä Suomessa on pieni kansanosa, saamelaiset, joutuneet kokemaan kovia, ja kokevat yhä.
Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun saamelaislapsia vietiin kotoaan pakkosuomalaistumaan, pyrkimyksenä assimiloida heidät valtakulttuuriin, ja saamelaisia tutkittiin ja mittailtiin kuin jonkun vieraan rodun edustajia.
Elokuva pysäyttää ajattelemaan ja näkemään Suomen valtion harjoittaman kolonialismin, jossa alati pienenevää saamelaisyhteisöä ajetaan koko ajan ahtaammalle niin henkisesti kuin fyysisestikin.
”Olemmeko arvokkaita vain silloin, kun meiltä voidaan jotain viedä?”, kysyy Eatnameamet – Hiljainen taistelumme, ja antaa äänen niin saamelaiskäräjien edustajille, aktivisteille kuin aivan tavallisillekin saamelaisille.
Elokuva nostaa valokiilaan sen, millaista on elää nykypäivän saamelaisena, keskellä alati muotoaan muuttavaa sulauttamispolitiikkaa, jossa luonnonvarojen riisto ja kulttuurisen pääoman omiminen on arkipäivää.
Suuri osa ongelmista juontaa siitä, että itsemääräämisoikeuden puuttuessa päätökset maan tavoista ja käytöstä tehdään kaukana etelässä, jonne ei ääni pohjoisesta kovinkaan hyvin enää kanna.
Samalla Eatnameamet – Hiljainen taistelumme kuvaa myös sitä, kuinka saamelaisten kohtaamia vääryyksiä kartoittavan totuus- ja sovintokomission valmistelu ja voimaantulo on ollut tuskastuttavan hidasta, mahdollisesti aivan tarkoituksellakin.
Otsikon fraasi, ”Bidjá smiehttat”, on saamea ja tarkoittaa ”Hiljaiseksi vetää”. Ja niin tekee elokuvakin. Nykypäivänä, meillä, täällä. Voiko näin olla?
