Lounais-Häme

"Ei mikään herrakerho tai pönötysklubi" - leijonille on edelleen tilausta

Lions Club Somero viettää lauantaina 60-vuotisjuhliaan yhdistyksen syntysijoilla ravintola Hämeenportissa Joensuuntien varrella. LC Someron nykyinen presidentti Hannu Tuomisto sanoo 15. päivä toukokuuta vuonna 1957 olleessa perustamiskokouksessa olleen melkoisen joukon somerolaisia vaikuttajia. Heistä Erkki Ylitalo on ainut, joka tulee juhlistamaan myös nyt vietettävää juhlaa.

Mukana LC Someron perustamiskokouksessa oli edustajia myös jo aikaisemmin perustetusta LC Forssasta, jonka kummiklubi LC Somero on.

Tuomisto sanoo, että Suomi oli 1950-luvun lopulla voimakkaassa muutoksessa ja maa oli päässyt irti juuri sodan jälkeisestä pula-ajasta. Leijonien kaltaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle oli tuolloin suurempi tilaus kuin nykyisessä hyvinvointivaltiossa.

– Leijonien tunnus: Me palvelemme, we serve, on edelleen voimissaan. LC Somero ei ole mikään pönötyskerho tai herraklubi vaan toteutamme edelleen alkuperäistä palvelulupausta, Tuomisto sanoo.

Keväällä LC Somero jakaa kaikille somerolaisille ensi syksyn ekaluokkalaisille pyöräilykypärät. Jaettavia kypäriä on tänä vuonna noin 80 kappaletta. Lisäksi leijonat jakavat vuosittain stipendejä koululaisille.

Varainkeruussa leijonat ovat mukana liikenteenohjauksessa ja mm. puiden istutuksissa. Jäsenmaksuilla katetaan omasta toiminnasta aiheutuvat kulut, joten vapaaehtoistyöllä kerätyt varat käytetään kokonaan hyväntekeväisyyteen.

LC Someron jäsenmäärä on kaikkiaan viitisenkymmentä henkilöä. Tarkemmin miehiä. Tuomisto olisi valmis avaamaan LC Someron myös naisjäsenille.

Toisaalta LC Somerossa on kuunneltu herkällä korvalla LC Somero Paratiisin kantaa siitä, että he haluavat jatkaa naisklubin toimintaa. Lisäksi LC Someron jäsenten puolisot ovat ladyinä aktiivisesti mukana toiminnassa.

Tuomiston mielestä tavallisilla kansalaisilla saattaa olla väärä kuva Lions-toiminnasta jonkinlaisena salaseurana, jonka toimintaan on vaikea päästä mukaan. Hänen mukaansa hakumenettelyä pitäisi saada avoimemmaksi, jolloin kutsumenettelystä voitaisiin luopua. Joka tapauksessa klubin päätösvaltaan jäisi hyväksyä jäseneksi tuleminen, ettei klubi olisi avoin pelkällä hakumenettelyllä.

Tuomisto on iloinen siitä, että klubin toimintaan on saatu mukaan myös nuorempia somerolaisia, ettei klubi aivan ole ukkoutunut.

Tuomisto on ollut mukana leijonissa kymmenen vuotta. Hänestä on hyvä, että tehtävät kiertävät eikä yksi henkilö voi olla pitkiä kausia johdossa. Tuomisto oma presidenttikausi päättyy kesäkuussa uuden presidentin ottaessa tehtävän vastaan. Tuolloin Tuomisto jää vuodeksi vielä klubin hallitukseen väistyneenä presidenttinä.

Lions-toiminnan myötä Tuomisto sanoo saaneensa paljon uusia ystäviä. Virallisesti leijonat kokoontuvat kerran kuussa kuukausikokoukseen, johon osallistuu noin 90 prosenttia jäsenistä.

Tuomisto on voinut arjessaan sovittaa Lions-toiminnan hyvin omiin menemisiinsä. Tuomisto asuu edelleen Somerniemen Hirsjärven Korven kotitilallaan, joka on nykyisin pojan, Janne Tuomiston hoidossa.

Tilalla viljellään edelleen mm. kuminaa, jonka viljelyn Hannu Tuomisto aloitti jo vuonna 1986. Tuolloin 10 hehtaarin viljelyala Hirsjärvellä edusti noin kymmentä prosenttia koko maan viljelysalasta. Nykyisin Korven tilalla viljellään kuminaa noin 30 hehtaarilla, kun koko maassa kuminan viljelyala on noissut 20000 hehtaariin. Tuomisto kuskaa kuminaa jonkin verran suoraan leipomoille.

Omana yrityksenään Tuomisto pyörittää toiminimellä Maatila Korpi rengasliikettä, joka myy renkaita niin hekilöautoihin, pakettiautoihin kuin maatalouskoneisiin. Raskaan liikenteen tarvitsemia renkaita Tuomisto ei myy.FL

 

Sotainvalidille rakennettiin mökki
LC Somero on ollut auttamassa, kun yhteiskunnan turvaverkko on pettänyt tai sitä ei ole ollut edes olemassa. Vuonna 1969 LC Somero rakensi sotainvalidi Tauno Fonsellille pienen mökin Kultelaan. Fonselin entinen asunto oli kylmä ja hatara.LC Someron presidentti Hannu Tuomisto sanoo, ettei nykyisin hyväntekeväisyyttä enää tarvita siinä määrin paikkaamaan puuttuvaan turvaverkkoa, kuten 1960-luvulla, jolloin yhteiskunnan omat turvaverkot ja palvelut olivat hyvin vajavaiset ja puutteelliset nykyiseen hyvinvointivaltioon verrattaessa.Tuomisto sanoo, että Lions-toiminnalla on edelleen paikkansa.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic