Lounais-Häme

Eläimet vetonaulana Someron laskiaistapahtumassa

Perinteinen laskiaistapahtuma houkutteli taas Someron seurakuntakeskukselle runsaasti lapsiperheitä. Tarjolla oli muun muassa pulkkamäkeä, kuvasuunnistusta, vesibingoa, leikkejä, askartelua ja ongintaa, mutta vetonaulana tapahtumassa toimivat alpakat ja ponit.

Kuusivuotias Emmy tuli tapahtumaan isoäitinsä kanssa. Eläinrakkaan Emmyn kotoa löytyy koira. Laskiaisriehassa alpakat saivat Emmyltä rapsutukset, mutta vielä enemmän häntä kiinnostivat ponit.

-Olen ennenkin ratsastanut. Tämä oli seitsemän kerta, Emmy kertoi.

Keke-poni oli kaverinsa kanssa työn touhussa koko sen reilun tunnin ajan, jonka ehti lapsia ratsastuttamaan. Vieressä alpakat katselivat touhua hieman ihmeissään.

-Vieraista koirista nämä eivät kauheasti pidä, mutta poneja ne lähinnä katselivat kiinnostuneina. Ihmisistä alpakat pitävät kovasti, niiden omistaja Milla Kankainen kertoo.

Emmy kysyi isoäidiltänsä, ovatko hieman oudomman näköiset eläimet kameliotteja. Kovin kaukana Emmy ei arvauksessaan ollut, sillä alpakat ovat kamelieläimiä ja märehtijöitä. Niiden ruokavalioon kuuluu päivittäin kauraa ja kuivaa heinää, mutta leipää niille ei saa syöttää.

Kankainen innostui alpakoista kymmenisen vuotta sitten heti, kun tajusi, että niitä on tuotu Suomeen. Kankaisen alpakat Håkan ja Gunnar ovat ypäjäläisen Sirpa Ryypön kasvatteja.

-Päätin silloin, että otan alpakoita heti kun voin tehdä töitä kotona ja minulla on niille aikaa. Alpakoissa kiehtoo erityisesti niiden katse ja uteliaisuus. Ne ovat ylväitä ja rauhallisia eläimiä, joita seuratessa rauhoittuu itsekin, eikä niiden luota tule koskaan pahalla mielellä pois. Parempaa viihdettä on seurata ikkunasta alpakoiden touhuamista aitauksessa kuin katsella televisiota, Kankainen kertoo.

Håkan ja Gunnar asuvat kilometrin päässä Someron keskustasta ja ovat siksi varmasti monelle laskiaistapahtumassa käyneelle lapselle jo ennestään tuttuja. Kaksikolla on jopa omat facebook-sivut nimellä Håkan ja Gunnar, Alpakat Somerolla. Sivuilla on lähes 500 tykkääjää.

Alpakoilla kuten monilla muillakin eläimillä on paitsi omistajaansa myös katsojiinsa rauhoittava vaikutus.

-Meillä on käynyt satoja vieraita ja lapset ovat olleet aivan ihania. Moni on kysynyt, saako hän vähän isompana tulla hoitamaan Gunnaria ja Håkonia. Ainoastaan yhden perheen lapset eivät luopuneet alpakoiden aikana kännykän räpläämisestä, hän kertoo. FL

Uusimmat