Lounais-Häme

Elämänpolun liittymästä tenkkapoo

Forssan kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä ehdottaa Elämänpolun ajoliittymän sulkemista Puutarhakadulta. Samoin pitäisi poistaa harhaanjohtava Elämänpolun katuviitta, koska Tehtaankoulun ja tenniskentän sivuitse kulkeva Elämänpolku on kevyen liikenteen väylä puistossa.

-Se selkeyttäisi alueen liikennejärjestelyjä, eri liikkumistavoille osoitettujen väylien alueita, Köykkä sanoo. Kevyeen liikenteeseen muutos ei vaikuttaisi. Puistokäytävälle ei edes saa ajaa autolla, vaikka niin on joskus käynyt.

 

Samassa yhteydessä olisi mahdollista tarkastella Tehtaankoulun parkkialueen liittymän siirtoa Puutarhakadulla. Liittymä on nykyisin rasitteena naapurina olevan kerrostalon tontilla.

-Liittymä täytyisi suunnitella ja katsoa, miten se käytännössä tulisi. Se ei välttämättä tarkoita tienreunan jonkun koivun kaatamista, vaan liittymä voi siirtyä koivujen väliin, Köykkä arvioi.

 

Asian taustalla on valtuutettu Janne Vuorenmaan (sd.) valtuustoaloite Elämänpolun häirikköajelusta ja Tehtaankoulua ympäröivästä aidasta, joka estäisi nurmikoiden yli oikaisun. Ympäristötoimi pitäisi varsinaista aitaa parempana matalia suojia, jotka varjelisivat istutuksia.

Tarvittavat muutokset pitäisi valmistella yhdyskuntalautakunnan käsiteltäviksi ja hyväksyttäviksi. Yhdyskuntalautakunta arvioisi, olisivatko esitetyt toimet hyväksyttävissä ja jos niin koska. Ne vaatisivat katusuunnitelman ja puistosuunnitelman tekemistä. Suunnitelmat tulisivat nähtäville.

-Asia olisi käsiteltävä lautakunnassa pariin otteeseen, ennen kuin voi sanoa, että se oikeasti tapahtuu, Köykkä huomauttaa.

 

Periaatteessa katuviitta ja ajoliittymä voitaisiin nopeimmillaan poistaa jo tänä vuonna, jos idea ottaa tulta. Jos Elämänpolku halutaan edelleen viitoittaa, se täytyisi tehdä muulla kuin varsinaisella katuviitalla.

Forssan kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto merkitsee selostuksen tiedoksi ja toteaa Janne Vuorenmaan valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat