Lounais-Häme

Elävää perintöä kerätään verkkoon

Jokamiehenoikeudet. Kesäteatteri. Räsymaton kudonta. Limisaumaisen puuveneen veisto.

Kaikkea tätä löytyy elävän perinnön wikiluettelosta, verkkosivulta, joka kokoaa yhteen sukupolvelta toiselle siirtyviä tapoja ja perinteitä.

Helmikuun alussa auennut, Museoviraston hallinnoima wikiluettelo liittyy Suomessa kolme vuotta sitten ratifioituun Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimukseen.

Aineiston keruutapana wikiluettelo on kansainvälisessä mittakaavassa poikkeuksellisen avoin ja osallistava.

-Sisältöä voivat lisätä yhdistykset ja ryhmät. Meitä kiinnostavat juuri pienet ja paikalliset tavat. Ne voivat liittyä vaikka ruokakulttuuriin tai käsityötaitoihin, Museoviraston aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Leena Marsio kertoo.

Marsio haastaakin forssalaiset perintötalkoisiin.

-Löytyisikö Forssasta vaikka paikallista käsityö-, ruoka- tai murreperinnettä? Mukaan voivat lähteä vaikkapa kotiseutu- ja kyläyhdistykset tai koulutusorganisaatiot. Meitä kiinnostaa myös uudempi perinne. On ollut puhetta vaikkapa puutarhaperhekerhoista tai kaupunkiviljelystä, jotka molemmat uudistavat vanhaa perinnettä, Marsio sanoo.

Wikiluettelon pohjalta kootaan kansallinen luettelo. Sieltä jokin perinne voi päästä Unescon maailmanperintöluetteloon.

Uusimmat