Lounais-Häme

Elonkierron puistossa rakennettiin keppareita ja tulevaisuuden kasveja – puistokierrokseen saa tänä kesänä lisäpotkua myös mobiilipelisovelluksella

Luonnonvarakeskus Luken Elonkierron puiston 20-vuotisjuhlaohjelma jatkui koko perheen päivän muodossa. Taidetyöpajoja ja fantastisia keppihevosia -työpajassa rakennettiin “keppareita” pellolle pystytettyä laukkarataa varten ja valmistettiin tulevaisuuden kasveja kierrätys -ja luonnonmateriaaleista.

Työpajoja vetivät Kulttuuriyhdistys Kuvion vapaaehtoiset. Kepparityöpajan vetäjällä Piritta Kämi-Conwaylla on kokemusta työpajoissa opettamisesta sekä Forssassa että Somerolla.

-Piti pystyä miettimään, mitä jaksaa tehdä kolme tuntia. Itsellä meni yhden keppihevosen tekemiseen kotona tunti, Kämi-Conway kertoo.

-Kun on kotona kolme lasta, niin heillä on pystynyt testaamaan työpajojen kiinnostavuutta, Kämi-Conway lisää.

Tapahtuman järjestelyihin ovat osallistuneet Kuvion ja Luken oman FutureCrops-erikoiskasvihankkeen lisäksi Uudistuva Elonkierto-hanke. Vuonna 2016 alkaneen hankkeen tavoitteita ovat Lukessa tehtävän tutkimuksen parempi havainnollistaminen ja opetuksellisuuden lisääminen koululaisille ja nuorille digitekniikan avulla.

Hankkeen avustuksella on toteutettu myös tänä kesänä Elonkierrossa käyttöön otettu mobiilioppimisrata. Action Track -sovelluksella toimivassa pelissä kierretään Elonkierron aluetta ja vastataan eri paikoissa avautuviin kysymyksiin puiston kohteista, kertoo Luken tutkimusassistentti Minna Pajunen.

-Kysymykset eivät ole liian lapsellisia tai toisaalta liian vaikeitakaan. Peli on rakennettu siten, että siinä pystyy myös kilpailemaan pisteistä vaikka koululuokkien välillä, Pajunen avaa pelin sisältöä.

Peliä on testattu jo viime syksynä lähialueen koulujen oppilailla. Paikalla olivat myös pelin suunnitelleet HAMKin kestävän kehityksen opiskelijat.

Kesän ohjelmaan mahtuu vielä elokuun puoliväliin asti auki oleva Elonkierron juhlanäyttely koko perheelle sekä 15.8 pidettävä 20-vuotisjuhlailta. Syksyllä järjestetään jälleen lasten oma maatalousnäyttely Mansikki.

Pajunen kannustaa ihmisiä osallistumaan erilaisiin ulkoilmatapahtumiin

-Tämä on yksi mahtava tapa lisätä hyvinvointia: taidetta ja liikuntaa luonnonmaisemissa, Pajunen sanoo. FL

 

 

 

 

 

 

Uusimmat