Lounais-Häme

Emilia viihtyy Farmilla

 

Elämä maatilalla on tullut Emilia Lakkiselle tutuksi pienestä pitäen.

-Olen asunut koko ikäni maalla ja viettänyt paljon aikaani tätini maatilalla ja olen aina tykännyt olla eläinten kanssa tekemisissä. Minulle oli itsestään selvää, että lähden opiskelemaan jotenkin eläimiin ja maatalouteen liittyvää alaa, Lakkinen kertoo.

-Peruskoulun jälkeen suoritin maatalousalan perustutkinnon Kokemäellä. Ammattikoulun jälkeen päätin jatkaa opintojani ja nyt olen opiskellut Mustialassa agrologiksi kolme vuotta. Valmistumiseen on enää yksi vuosi jäljellä.

Agrologiopinnoissa parhautta on Lakkisen mielestä opintojen suorittaminen yrittäjänä toimimisen kautta. Tällä hetkellä kuusi agrologiopiskelijaa suorittaa osan opinnoistaan osuuskunnan kautta: he pystyvät erikoistumaan yrityksen talouteen, johtamiseen, kehittämiseen ja markkinointiin omaa yritystoimintaa vetämällä.

Lakkinen on yksi kyseisen Elosa Osk:n kuudesta yrittäjästä.

-Ensimmäiset puolitoista vuotta kävimme luokkamuotoisesti koulua. Koska opin itse paremmin tekemällä käytännössä kuin teoriaa pänttäämällä, osuuskunnan pyörittäminen on minun juttuni, Lakkinen toteaa.

Osuuskunta toimii Mustialan kotieläinpiha Farmin ohjaksissa ja toimii lisäksi muun muassa Makuja Mustialasta -tuoteperheen, kynttiläpajojen ja muiden vaihtelevien projektien kautta.

Lakkinen kuuluu kotieläinpihan toiminnasta vastaavien opiskelijoiden joukkoon, joten tulevan kesän hän viettää tiiviisti työskennellen Mustialan kotieläinpiha Farmilla.

Farmilla työskennellessään hän pääsee näkemään, millaisia kokemuksia Farmi pystyy kävijöille tarjoamaan.

-Farmi on paitsi lapsille, myös monelle aikuiselle oikea elämys. Harva on nähnyt eläessään edes possua tai tipuja. Ihmisillä saattaa olla mielikuva, että tiput ovat keltaisia. Täällä ihmiset eivät meinaa uskoa silmiään, kun näkevät tipuja, jotka eivät aina olekaan keltaisia eikä niitä siksi tunnisteta tipuiksi, Lakkinen sanoo.

-Minusta se on Farmissa hienoa, että ihmiset saavat kosketuksen oikeisiin eläimiin, eivätkä mielikuvat perustu enää satuihin tai kuvitelmiin.

Juuri tämä Farmin idea on – tuoda maaseutuelinkeinoja tutuksi kaiken ikäisille, näyttää millaisia tuotantoeläimiä maaseudulta löytyy ja miten niiden hyvinvointiin vaikutetaan.

-Moni lapsi luulee, että maito tulee kaupasta. Farmissa käyville lapsille voimme selittää, että jos ei ole lehmiä ja navettoja, maitoa ei tule mistään.

-Minusta on tärkeää, että ihmiset tietävät mistä ruoka tulee ja miten paljon tuottajat sen ruuan eteen ovat tehneet työtä. Tämä tukee kotimaisen ruuan arvostusta. Jos kotimaista ruokaa ei olisi, joutuisimme syömään ulkomaista ruokaa, ja Suomessa on kuitenkin puhtaampaa ja parempaa ruokaa kuin missään muualla.

 

Kotieläinpihan säännöt
Kotieläinpihalla vierailu on sallittua vain aukioloaikoina tai ennalta varattuna vierailuaikana. Vierailu on maksullista.Ethän anna eläimille omia ruokiasi. Ruohoa voit tarjota aidan raosta.Tarhoihin ei saa mennä ilman hoitajaa.Alueelle ei saa tuoda vieraita koiria.Ethän tule kotieläinpihalle samoille kengillä, joilla olet käynyt muissa eläintiloissa.Käyttäydy rauhallisesti ja vältä turhaa äänenkäyttöä.