Lounais-Häme

Emma Kari ei asetu ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi – nyt odotetaan Pekka Haaviston ilmoitusta

Helsinki
01.11.2018, 09:05

Kotimaa

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari kertoo, ettei aio olla käytettävissä puolueensa puheenjohtajavaalissa. Se tarkoittaa, että toistaiseksi ainoa ehdokas launtaina pidettävissä vaaleissa on Outi Alanko-Kahiluoto.
Vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö ilmoitti eilen, ettei lähde ehdolle ja että jättää eduskunnan keväällä. Myös varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka on ollut puoluejohtajan paikalta vetäytyneen Touko Aallon sijaisena, on kieltäytynyt tehtävästä. Konkaripoliitikko Pekka Haaviston ilmoitusta odotetaan vielä.
Kari kertoo, että myös ajankohta vaikutti hänen päätökseensä.
– Puolitoista vuotta sitten hain puheenjohtajaksi, koska uskoin pystyväni tarjoamaan puolueelle arvojohtajuutta uusilla kasvoilla ja vahvalla kasvustrategialla. Nyt vaaleihin on enää alle puoli vuotta. Vihreät tarvitsevat johtoon tunnetumman kasvon, hän kertoo tiedotteessa.
Emma Kari kirjoittaa, että näkee ensi kevään vaalit ilmastovaaleina, joissa vihreillä on mahdollisuus muuttaa tämän maan suunnan.
– Löysän ilmastopuheen ja tyhjien lupausten sijaan tarvitaan tekoja.

Päätökset viime tingassa

Eilen erikoistutkija Jenni Karimäki Eduskuntatutkimuksen keskuksesta sanoi olevansa yllättynyt siitä, että vihreille on toistaiseksi tiedossa vasta yksi puheenjohtajaehdokas. Hän uskoi, että ehdokkaita tulee vielä lisää.
– En kyllä osannut odottaa tällaista tilannetta. Viime viikolla ajattelin, että viikonloppuna tai viimeistään maanantaina saadaan selville, mistä ehdokasjoukosta valinta tehdään, hän kuvasi STT:lle.
Karimäki kuittenkin muistutti, että mahdollista tilannetta, jossa Alanko-Kahiluodolla ei ole vastaehdokasta ei pidä tulkita väärin.
– Jos ketään muita ei tule, toki se kertoo siitä, että häntä pidetään varteenotettavana ja pätevänä hoitamaan tehtävää.
Viime viikon torstaina STT kysyi vihreiden valtuuskuntajäseniltä heidän näkemyksiään puheenjohtajan valinnasta. Moni kieltäytyi nimeämästä suosikkiaan tilanteessa, jossa ehdokkaat eivät vielä olleet selvillä.
Pohdinnoissa selvästi useimmin esiin nousi varapuheenjohtaja Ohisalo. Myös entiset puheenjohtajat Ville Niinistö ja Pekka Haavisto sekä edellisessä puheenjohtajakisassa vahvoilla ollut Emma Kari toistuivat vastauksissa, kuitenkin selvästi Ohisaloa harvemmin.
Sen sijaan Outi Alanko-Kahiluodon nimi ei silloin noussut esiin kyselykierroksella.
Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee ensi lauantaina uuden puheenjohtajan Touko Aallon tilalle.

STT

Kuvat:

Uusimmat