Lounais-Häme

Enää arviolta puolet Suomessa myytävistä lukoista on perinteisiä – "Älylukkojen myynti on räjähtänyt"

Helsinki
21.10.2018, 13:38

Kotimaa

Enää hieman yli puolet Suomessa myytävistä lukoista on perinteisiä, arvioi suomalainen digitaalilukkovalmistaja iLOQ.
Suomen Turvaurakoitsijaliiton mukaan älylukkojen myynti on räjähtänyt ja paristokäyttöisten, yksityisasuntoihin myytävien älylukkojen myynnin kasvu on vuodessa kolminumeroinen. Liiton arviossaei ole mukana iLOQinkin markkinoimia elektromekaanisia lukkoja, joissa on sähkön lisäksi perinteinen avain. Suomen Turvaurakoitsijaliiton toimitusjohtajan Ona Gardemeisterin mukaan niidenkin myynti kasvaa, mutta maltillisemmin.
– Uskon, että se tulee hyvin nopealla aikavälillä olemaan niin, että valtaosa uusista lukoista on digitaalisia tai jollain tapaa älykkäitä lukkoja, sanoo iLOQin Suomen myyntijohtaja Toni Päivinen.
Älylukko on ohjelmoitava lukko, joka voi toimia perinteisellä avaimella, kulkulätkällä tai koodilla. Yhteistä älylukoille on se, että avaimen tai kulkutunnisteen voi kuolettaa sen kadotessa ja ottaa tilalle helposti uuden.
– Kotitaloudet ovat alkaneet innostua juuri sen helppouden takia, sanoo Gardemeister.

Tietoturvayhtiö: Perinteinen lukko turvallisempi

Tietoturvayhtiö F-Secure kuitenkin varoittaa, että sähköiset lukitusjärjestelmät on todella vaikea saada toimimaan niin, että ne kestävät tietoturvahyökkäyksiä.
F-Securen tietoturvakonsultoinnin johtajan Tomi Tuomisen mukaan järjestelmän monimutkaisuus kasvattaa riskejä, ja ongelma on se, että eri lukkojärjestelmien todellisen tietoturvan arviointi on todella vaikeaa jopa asiantuntijalle.
– Väitän ymmärtäväni tontista jotain, mutta kodissani on mekaaniset lukot.
Tuominen ymmärtää älylukon houkuttelevuutta – sillä voi esimerkiksi päästää kotioven takana olevan lapsen sisälle etänä älypuhelimella. Lukoissa on kuitenkin eroja.
– Varsinkin sellaiset järjestelmät jotka yhdistävät sähköistä lukitusta ja kovia avaimia ovat pääsääntöisesti varsin hyviä.
Toisaalta älylukko voi lisätä turvallisuutta. Edut korostuvat etenkin kerrostaloissa, joissa suurella joukolla ihmisiä on avain ulko-oveen ja yhteisiin tiloihin. Kadonneen avaimen tai kulkutunnisteen voi kuolettaa ilman pelkoa siitä, että ulkopuolinen pääsee kaikkien häkkivarastoihin.
Älylukko voi siis pienentää avaimien kadottelun aiheuttamia vaaroja, mutta yleistä tietoturvariskiä se Tuomisen mukaan suurentaa.
Tuominen varoo arvostelemasta lukkoyrityksiä, mutta sanoo, ettei kuluttajalla ole “minkään valtakunnan mahdollisuutta” arvioida älylukon tietoturvaa. Hakkerit ovat pystyneet murtamaan lukkoja, joiden turvallisuus on ollut paperilla tiptop. Kannattaisiko maallikon siis vain pitää perinteiset lukot?
– Se on varmasti turvallisempi vaihtoehto.

STT

Kuvat:

Uusimmat